tiistai 30. huhtikuuta 2013

Kastike paahdetuista kasviksista

Tämän kastikkeen alkuperäinen ohje, on kirjasta "500 ruokaa vauvoille ja taaperoille", jonka aiemmin jo esittelinkin. Olen hiukan muokannut ohjetta oman maun mukaiseksi. Kastiketta voi syödä sellaisenaan vaikka pastan kanssa tai siihen voi lisätä haluamaansa proteiinia.

1 pieni munakoiso
1 pieni kesäkurpitsa
1 punasipuli
1 keltainen paprika
1 vihreä paprika
1 punainen paprika
3 valkosipulinkynttä
1 tlk tomaattimurskaa
1 Vogelin suolaton kasvisliemikuutio
oliiviöljyä, mustapippuria, (suolaa)
tuoreita yrttejä maun mukaan

Vielä hetkeksi uuniin
 Pese kasvikset, poista paprikoista siemenet ja kuori sipulit. Lohko kasvikset isohkoiksi paloiksi uunipellille, viipaloi valkosipulinkynnet ja lorauta päälle hiukan oliiviöljyä. Paahda kasviksia uunissa 200 asteessa n. 30 minuuttia, kunnes ovat pehmeitä ja reunoilta hiukan tummuneita. Kääntele kasviksia pari kertaa paahtamisen aikana. Laita paprikat hetkeksi tiiviiseen muovipussiin ja kuori ne. Siirrä kasvikset kattilaan ja lisää joukkoon tomaattimurska sekä kasvisliemikuutio. Keittele puolisen tuntia, mausta pippurilla ja tuoreilla yrteillä. Lisää pari desiä vettä, jos kastike on liian paksua. Näytä soossille lopuksi vähän sauvasekoitinta.


Tästä annoksesta riittää meillä myös pakastimeen muutama pieni pakastepurkillinen, kastiketta on helppo jatkaa tai muunnella tarpeen mukaan. Kuvassa näkyvään taaperon annokseen on lisätty hiukan paistettua kalkkunan jauhelihaa.

3 kommenttia:

  1. Ihanan värikästä! Tässä on kyllä monta vaihetta.. :D En ole perehtynyt siihen millä menetelmällä pysyy parhaiten vitamiinit ja muut hyvät aineet. Paahtaminen taitaa olla kyllä hyvä keino verrattuna ylipitkään keittämiseen..!

    VastaaPoista
  2. Vitskuista en tiedä, mutta maku ainakin on parempi kuin keittämällä! Tää on tosi hyvää ja munakoisosta tulee jotenkin ihana koostumus. Ja jos ei halua keitellä enää niitä pehmeitä kasviksia, niin tomskumurskaahan voi keitellä yksinään sen puoli tuntia ja lisätä kasvikset vasta lopuks. Se muuten oiskin fiksua. Pitäisköhän muuttaa ohjetta :D

    VastaaPoista