maanantai 22. joulukuuta 2014

Mehukas saaristolaisleipä

Viime aikoina joka tuutista ja blogista on pursunnut saaristolaisleipien reseptejä. Niissä kaikissa vain on ollut mielestäni yksi vika. Ohjeet ovat vääränkokoiselle taikinamäärälle. Yleensä ohjeissa on litra nestettä ja siitä väitetään tulevan kahdesta neljään leipää. Itselläni on kaksi kappaletta noin litran vetoisia leipävuokia ja litran taikinasta tulisi kolme moista vuoallista leipää. Puolikkaasta taikinasta tulee yksi vaivainen leipä tai kaksi matalaa leipää. Tässä reseptissä ei liene mitään normaalista poikkeavaa ainesten ja valmistamisen suhteen, mutta lupaan, että tästä määrästä tulee kaksi leipää noin litran leipävuokiin.

Yleensä teen saaristolaisleivän piimään, mutta tämä nimenomainen leipä on tehty omenamehuun, jolloin se on täysin maidoton.

7,5 dl piimää tai omenamehua
50 g hiivaa
2 dl tummaa siirappia
reilu puoli rkl suolaa
2,25 dl kaljamallasta
1,5 dl auringonkukansiemeniä
1 dl vehnäleseitä
2,25 dl ruisjauhoja
n. 7 dl hiivaleipäjauhoja

Lämmitä mehu tai piimä kädenlämpöiseksi ja anna hiivan liueta siihen täysin. Lisää loput aineet taikinaan puuhaarukalla sekoittaen. Taikinaa ei vaivata, vaan sekoitetaan nopeasti. Taikina jää aika löysäksi. Anna taikinan nousta lämpimässä paikassa leivinliinalla peitettynä 1,5 tuntia. Sekoita taikinasta ilmakuplat pois, jaa taikina kahteen vuokaan ja tasoita pinta. Anna kohota vielä n. 30 minuuttia.
Paista ensin 175 asteessa tunti, alenna sitten lämpötilaa 150-160 asteeseen ja paista vielä n. 45 minuuttia. Loppuvaiheessa (viimeisen puolen tunnin aikana) voit halutessasi sivellä leivän pintaa siirappivedellä ( 1 rkl siirappia, 3 rkl vettä) pariin otteeseen. Peitä leivät leivinpaperilla, jos leivän pinta tummuu liikaa. Anna leipien tekeytyä mielellään viileässä pari päivää. Saaristolaisleipä säilyy hyvin huoneenlämmössäkin, mutta viileässä se säilyy hyvänä yli viikon.

Annoin nämä mehuun tehdyt leivät ystävälle joululahjaksi ja jopa perheen nirso nuorimmainen oli innostunut syömään leipää useita paloja kerralla! Tunnen todellakin siis onnistuneeni! Pitänee uskaltautua kokeilemaan mehuversiota omaankin käyttöön joskus.



Nämä lahjaleivät on muuten leivottu Eskimon näppäriin pahvivuokiin, joissa ne on kiva antaa lahjaksi.

2 kommenttia:

  1. Tää on niin parasta ikinä! Ihanaa kun laitoit ohjeen. Aamulla kauppaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ole huonoa piimälläkään, jos siitä sattuu tykkäämään siis. Varmaan sienisalaatin kera vois maistua?

      Poista