Aku Ankan keittokirja

Voi nostalgiaa! Tämä kyseinen keittokirja on vuodelta 1986 ja se on tullut kuukauden kirjana kirjakerhosta, johon lapsena kuuluin. Aku Ankan keittokirjasta on monet leivonnaiset leivottu, ihan luvan kanssa ja myös ilman lupaa. Minä ja ystäväni olimme innokkaita hääräilemään keittiössä jo ala-asteella ja äitini iltavuorot tarjosivat oivan mahdollisuuden touhuta kenenkään häiritsemättä. Tosin joskus tuli noottia sotkuisesta keittiöstä, kun jälkien siivoaminen ei sitten enää kuulunutkaan suosikkihommiin. Keittokirja on kyllä jokseenkin juosten kustu, kirjan välissä on tallessa seuraavan kuukauden Kikero-lehdestä leikattu pala, jossa on korjauksia resepteihin. Yksi resepti on itse asiassa jäänyt kokonaan uupumaan valmiista kirjasta. Osa resepteistä on suorastaan älyttömiä, eräskin käsittää valmiin torttupohjan ja valmista vaniljakastiketta, siinä on sitten vaniljakakku. Tietysti ideana on ollut tehdä helppoja reseptejä, joita lapset voivat (vanhempien avustamana) valmistaa, mutta joku raja sentään. Mukana on myös ruokareseptejä, mutta niitä en muista koskaan valmistaneeni.

Suosikkireseptini oli Kookostaikakuulat. Niitä on veivattu meinaan varmaan tuhannen kertaa. Joskus kookoshiutaleilla, joskus ilman. Näitä lapsuuden herkkuja en ole varmaan pariin vuosikymmeneen tehnyt, joskin vastaavia olen syönyt aina, kun olen Tukholmassa käynyt. Tai Ikeassa... Pikapuoliin tulossa pari tuunattua taikakuulareseptiä!

Punainen lanka hukassa!

Jo jonkin aikaa on sormet syyhynneet bambupuikkojeni kimppuun, mutta en ole oikein keksinyt neulomiseen aihetta. Viime viikolla sain mielestäni loistavan idean neuloa tyttärelle uudet sukat hänen suosikkihahmollaan koristettuna. Suosikkihahmohan on tietenkin Angry Bird. Hänellä on ihan valtavan tarkka silmä Äpöjen suhteen, hän bongaa kaupasta kuin kaupasta jonkin tuotteen, jossa on vihainen lintu. Oli se tuote sitten shampoopullo tai limutölkki.

Tohkeissani ryhdyin suunnittelemaan punaista lintua, ensimmäinen versio suunnitelmasta on tässä:

Tietenkin nyt sitten pitäisi päästä testaamaan, miltä lintu näyttää neulottuna, mutta joku on hukannut minun Seiska Veikat! Iso kassillinen juuri oikeita 7 Veljeksen värejä on kadoksissa! Tässäkö nyt kostautuu se, että siivotessa heittelee tavarat piiloon silmiltä? Aaargh, etsintä jatkuu...

Hernekuitu nenässä

Puolisoni mainitsi yhtenä päivänä, että oli saanut keskustassa kävellessään kaksi pakettia riisiä jonkin mainoskampanjan yhteydessä. En asiaan sen enempää kiinnittänyt huomiota, mutta tänään satuin vilkaisemaan niitä riisipaketteja:

Ensin luulin, että kyseessä on jokin täysjyväriisi, mutta asiaa tarkemmin tutkailtuani totesin, että kyse on parboil-käsitellystä riisistä (josta siis on surutta höylätty pois lähes kaikki ravintoaineet, vaikka käsittely kuulemma imeyttää osan niistä riisin sisään), jonka sekaan on lisätty hernekuituvalmistetta (28%, riisijauhoa, hernekuitua, rasvahappojen mono- ja diglyseridejä).

Eli otetaan riisinjyvä, poistetaan siitä mm. vitamiinit ja kuidut, tehdään hernekuituvalmistetta ja laitetaan se ravintoköyhäksi käsitellyn riisin sekaan, ja voilá! Taas kelpaa pupeltaa länsimaalaisen ihmisen.

En ylipäänsäkään kehottaisi ketään ylenpalttiseen riisin pupeltamiseen, mutta tämä alkaa nyt jo mennä aivan naurettavaksi. Mikä ihmeen vimma on ihmisellä prosessoida kaikki ruoka aivan kelvottomaksi ja sitten ihmetellään, kun esimerkiksi suolistosairaudet ja allergiat lisääntyvät? Tehomaatalous on tietysti luku sinänsä, tuuttaamalla kemikaaleja kasveihin ne pakotetaan kasvamaan mahdollisimman isoiksi mahdollisimman nopeasti ja, olkoon kuinka antroposofinen ajatus tahansa, mielestäni siinä tuhotaan kasvin idea. Sama tapahtuu, kun ravintoa käsitellään ja jalostetaan ja jatkojalostetaan raflaaviksi tuotteiksi markettien hyllyille. Kuten jo aiemmin hiukan sivusin asiaa tilamaitoa/raakamaitoa käsittelevässä postauksessani, tällä tavoin ollaan saatu aikaiseksi koko joukko ihmisiä, jotka ovat yliherkkiä tai allergisia jos jollekin ruoka-aineelle. En nyt itsekään kuulu siihen sakkiin, joka laittaa kasan raastettua omenaa lautaselle, asettelee kirsikan päälle ja väittää sen olevan raakakakkua, mutta jonkunlaisen kohtuuden yritän säilyttää siinä, mitä suuhuni suostun laittamaan.

Ei näin, voi hyvänen aika sentään ihmiset, ei näin.

Skonssit

En ole pitkään aikaan ehtinyt leipoa mitään ja tällä viikolla päätin tutustuttaa tyttärenikin leipomisen ihastuttavaan maailmaan. Aikaisemmin viikolla teimme juustosämpylöitä ja tänään oli vuorossa skonssit. Ohje on Keitaalta ja valikoitui tällä kertaa siksi, että ne ovat helppo ja nopea tehdä. Kovin monimutkaisia reseptejä ei kannata valita, kun puolitoistavuotias keikkuu vieressä tuolilla. Skonssit voi tehdä vegaanisina tai vähemmän vegaanisina, itse käytin tänään tavallista maustamatonta luomujugurttia ja Alpron mantelimaitoa. Ohjeessa on sitruunankuorta, mutta käytin tällä kertaa muutaman teelusikallisen sitruunamehua. Sitruunainen maku jäi tietenkin aika miedoksi, mutta minulla ei ollut luomusitruunoita saatavilla niin parempi näin. Tavallisten sitruunoiden kuori kun tuppaa maistumaan pesuaineelle.

Tärkeää puuhaa

 

 

Juustosämpylät

Hui sentään, kylläpä lomaillessa jää vähän aikaa kirjoittamiseen! Vaikka niin jää kyllä töissä käydessäkin. Viime viikolla olimme puolison kanssa ensimmäistä kertaa lapsen syntymän jälkeen kahdestaan reissussa, niinkin kaukana kuin Tampereen kylpylässä! Tytär oli mummulassa hoidossa ja ensimmäinen yökyläily meni aivan loistavasti, vaikka öitä kertyi peräti kolme. Parempaa hoitopaikkaa on kyllä lapselle vaikea kuvitella ja tytär taitaa olla samaa mieltä, niin paljon on viime päivinä hoettu "puppua ja pappaa". Me aikuiset olimme tosiaan ensin pari yötä kylpylässä ja sen jälkeen kävimme pohjoisemmassa osassa Pirkanmaata juhlimassa häitä. Irtiotto arjesta tuli todella tarpeeseen, vaikka monenmoiset iltamenosuunnitelmat muuttuivatkin sitten todellisuudessa niin, että olimme joka ilta viimeistään yhdeksältä hotellilla nauttimassa hyvin ansaitusta levosta. No, häitä juhlittiin kyllä hiukkasen myöhempään.

Tällä viikolla puolisoa ei juuri ole näkynyt ja olen saanut viettää laatuaikaa tyttären kanssa kahdestaan. Tiistaina kävimme muskarissa, jonka tytär aloitti tosin jo viime viikolla, minulle kerta oli ensimmäinen. Väittäisin, että 1-2 vuotiaiden muskarin vetäminen ei ehkä ole siitä palkitsevimmasta päästä hommia, tyttärenikin lähinnä keskittyi pyrkimään pianon sekä valokatkaisijan kimppuun. Mutta kivaa näytti olevan, se on pääasia.

Tänään seuranani on ollut pieni nuhanenä ja vaikka vuotava nenä ei ole näyttänyt vauhtia hidastavan, ajattelin keksiä iltapäiväksi jotain hiukan rauhallisempaa puuhaa. Aamupäivän nimittäin juoksentelimme ulkona lähipoluilla ja leikkipuistossa. Päiväunien aikana tein sämpylätaikinan nousemaan, koska a) 8 päivää ennen tilipäivää (mutta kuka näitä laskee...) tilin saldon näyttää huolestuttavalta, ja b) en jaksanut lähteä kauppaan pelkän leivän vuoksi.

2,5 dl maitoa
2,5 dl vettä ( tai pelkkää maitoa tai vettä)
1 pss kuivahiivaa
1 tl suolaa
1 rkl siirappia
2 dl täysjyväspelttijauhoja
2 dl kaurahiutaleita
n. 6 dl vehnäjauhoja
n. 0,5 dl oliiviöljyä

Lämmitä neste 42 asteiseksi (mittaako joku oikeasti sen??) ja kaada kulhoon. Sekoita kuivahiiva spelttijauhojen sekaan ja sekoita nesteen joukkoon. Lisää suola, siirappi ja kaurahiutaleet, sekoita hyvin. Lisää vehnäjauhot vähitellen, alusta pehmeäksi. Lisää öljy loppuvaiheessa. Itse tykkään aika löysästä sämpylätaikinasta, niin sämpylöistä tulee kuohkeampia. Anna kohota puolisen tuntia.

Päälle:

1 kananmuna
150 g juustoraastetta
1 valkosipulinkynsi

Leivo sämpylöiksi (15-18 kpl) ja anna kohota liinan alla pellillä. Riko kananmunan rakenne, puserra joukkoon valkosipulinkynsi ja lisää juustoraaste, sekoita tasaiseksi. Nostele juustoseosta kohonneiden sämpylöiden päälle, paista 225 asteessa n. 15 minuuttia. Syö HETI!