Melissa kumisaappaat by Vivienne Westwood

Sain jokin aika sitten netistä tilaamani saappaat, joista olen jo kirjoittanutkin (postaus). Olen saappaista niin onnellinen, että mielelstäni ne vaativat vielä yhden postauksen.

Melissa on brasilialainen, muovikenkiä valmistava kenkämerkki, jolle kenkiä on suunnitellut iso joukko tämän päivän huippusuunnittelijoita (Karl Lagerfeld, Jason Wu, Jean Paul Gaultier, noin muutamia mainitakseni). Muovikengät eivät kuullosta kovin ekologisilta saati mukavilta, mutta nämä popot ovat kyllä valmistajan mukaan niin ekologiset ja mukavat kuin muovista suinkin on mahdollista valmistaa. Sen paremmin en muovin koostumuksesta ymmärrä, mutta Melissa-kenkiin käytetään täysin kierrätettävissä olevaa materiaalia ja tehdas kierrättää mm. kaikki kauden ylijäämäkengät ja valmistaa niistä uusia kenkiä. Melissan kotisivuilla kerrotaan, että he myös ovat yhteistyökumppaneina useille hyöytyä tavoittelemattomille organisaatioille ja lahjoittavat sekä rahaa että kenkiä paikallisille kodittomille lapsille ja raskaana oleville naisille.

Olen nyt muutamana päiväni tepastellut omissa Vivienne Westwoodin suunnittelemissa saappaissani ja olen kyllä yllättynyt käyttömukavuudesta. Okei, tokihan ne hiostavat, jos niitä tarpeeksi pitkään pitää jalassa, mutta yllättävän vähän kuitenkin. Koko vastaa todellisuutta hyvin, oma jalan kokoni on nykyään 39,5, eli 39 on yleensä liian pieni ja 40 liian iso. Tilasin saappaat koko 40 ja ne tosiaan ovat hiukkasen liian isot. Täytyy hankkia paksut pohjalliset, niin luulen, että ongelma ratkeaa.

Katseitahan nämä saappaat keräävät niin päiväkodin tuulikaapissa kuin kadulla kävellessäkin. Mutta kyllä tällaisia kelpaa ihastellakin! Ainoa omasta mielestäni negatiivinen asia on haju. Melissa kengät ovat nimittäin hajustettu, ne ovat bubblegum scented eli makean purkan tuoksuiset. Miksi, oi miksi? Työpaikan pukuhuone haisi työvuoroni aikana jo käytävään sokeripurkalta ja ainakin omaa päätäni alkaa tällainen haju herkästi särkeä. Täytyy toivoa, että tuoksu laantuu pian käytön myötä...

Melissalla on omat mallistot myös miehille ja lapsille. Miehestä en tiedä, mutta tyttärelle voisin hankkia kesäkäyttöön säänkestävät söpöt kengät, vaikkapa tällaiset:

kuva

Laukkujakin Melissalla näytti olevan, käsi ylös kenellä oli tällainen 80-luvulla rantakassina (minun käsi on ylhäällä!)

kuva

Vierailulla vauvaperheessä

Kuten jo aiemmin kirjoittelinkin, ystäväni sai pari viikkoa sitten esikoisensa ja kävin perjantaina moikkaamassa tulokasta, äitiään samoin. Mietin parin vuoden takaista aikaa, kun sain oman tyttäreni ja pohdin, miten voisin tehdä vierailusta mahdollisimman mukavan. Siis onhan se ihanaa, kun käy vieraita katsomassa vauvaa, mutta ihan totta puhuen, kyllä siitä on omalla tavallaan stressiäkin. Ihan kauheimpaan kaaokseen ei toivoisi vieraita ikinä ja jotain olisi kiva tarjotakin. Kuitenkin uusi vauva vie ajan ja ajatukset aikas kokonaisvaltaisesti, joten kaikkeen ei repeä, vaikka haluaisikin.

Itselleni on jäänyt mukavana muistona mieleen erään ystäväperheen vierailu, kun tyttäreni oli parin viikon ikäinen. He toivat mukanaan valtavan määrän herkkuja, suolaista ja makeaa. Hellyyttävintä oli, että he vielä tiskasivat käytetyt kahviastiat ennen lähtöänsä. Olin todella otettu, että he halusivat huomioida meidän uuden elämäntilanteemme noin kivalla tavalla.

Eli ruokaa mukaan! Tälle ensivisiitille leivoin korvapuusteja kahvin kanssa ja lounaaksi pizzaa. Meillä kun on tuoreen äidin kanssa hyvin samanlainen pizzamaku, viimeiset 15 vuotta olemme syöneet aina saman pizzan lempparipizzeriassamme Napolissa (Fantasia Vegetariana: feta, ananas, oliivi, aurinkokuivattu tomaatti).

Tällä vauvavierailulla ei tarjoiltu punaviiniä, vaan kuva on edelliseltä pizzakokkailukerralta...

Palasin ajatuksissani muutenkin parin vuoden taakse ja mietin, mitkä olivat ne asiat, jotka silloin askarruttivat. No, koliikki tietenkin, mutta noin muuten. Toki kävin aina muutaman minuutin välein tarkistamassa, hengittääkö lapsi, mikäli sen sattumalta onnistui saamaan sänkyyn nukkumaan. Mutta olisiko käsipeilin vieminen lahjaksi kuitenkin liioittelua..? Toinen askarruttava asia oli se, onko lapsi sairas. Onko lapsi sairas, kun se ei nuku? Onko se sairas, kun se nukkuu? Onko vauva ihan sairas, kun se syö/ei syö, itkee/ei itke jne?? Hahaa, kaapista löytyi tärkeä kapistus vietäväksi uusille vanhemmille, nimittäin tuttikuumemittari! Voi veljet, että sitä tuli jossain vaiheessa käytettyä! Heti oli parempi mieli, kun sai tietää, että ei sillä vauvalla ainakaan kuumetta ole. Eikä tarvinnut tökkiä kuumemittaria mihinkään... no, paikkaan, mistä se varmin ja oikein ruumiinlämpö saadaan, kyllä te tiedätte. Luulenpa, että ystäväni on samanlainen stressaaja kuin minäkin, joten tuttikuumemittari löysi tiensä lahjakassiin myös.

Vauvan ruokailuasiat alkoivat jostain syystä pohdituttaa minua jo aikaisessa vaiheessa ja tulinkin hankkineeksi useita vauvanruokakirjoja. Nyt niille ei tietenkään ole enää käyttöä, joten päätin viedä lahjaksi vielä yhden keittokirjankin.

Sen verran pääsin pätemään kokemuksellani, että opetin ystävääni käyttämään uniliinaa, jonka olin antanut hänelle jo ennen vauvan syntymää. Meillä itsellämme on valtavan hyvä kokemus uniliinasta koliikkivauvan hoidossa (sen ansiosta pääsimme nukkumaan jo klo 23 aikoihin, sen sijaan, että vauva olisi itkenyt 01 asti yöllä). Ystävän vauvalla ei ole koliikkia, mutta toisinaan vauvoja vaan on hankala saada nukkumaan edes päiväunia rauhassa omassa pikku korisängyssään. Vierailuni aikana pienokainen sitkeästi pysytteli hereillä, eikä malttanut nukkua, ei sylissä eikä sängyssä. Kääräisin vauvelin uniliinaan ja muutamassa sekunnissa vauvalta oli suorastaan taju pois, suu vaan jäi apposen ammolleen, kun uni vei. Tunnin verran hän jaksoi nukkua uniliinaan kapaloituna omassa sängyssään. Suosittelen.

Arvonnan voittaja!

We have a winner!!

kuva

Elämyslahjat.fi lahjakortti lähtee Midrerellalle! Kovasti paljon onnea! Voittajalle on ilmoitettu asiasta sähköpostilla.

Ja hei, hyvää Ystävänpäivää kaikille! Olipas kiva tulla illalla töistä kotiin, kun olin toden tottakin saanut ihan ihka oikean postikortin! Kiitos Ystävä, tiedät kuka olet :)

Yhteistyössä Elämyslahjat.fi kanssa

Mádaran Pihlaja DD-voide

DDstä voin muutoin vain haaveilla, mutta tätä Mádaran Pihlaja DD-voidetta oli pakko ostaa Sokkarilta, kun se oli alennuksessakin. Voidetta on kehuttu laajaltikin blogipiireissä, mutta itse en ole tuntenut kovin kummoista kiinnostusta sitä kohtaan. Päätin nyt kuitenkin kokeilla, kun olen kärvistellyt kuivan naaman ja kuivien käsien kanssa koko talven. Onneksi päätin ostaa tuubin, sillä olen voiteeseen todella ihastunut.

kuva: kemikaalicocktail.fi

DD on lyhenne sanoista Daily Defence. Näiden aakkosvoiteiden kirjo on minusta jo vähintäänkin hämmentävä ja kesti jonkin aikaa tuotteen lanseerauksen jälkeen, ennen kuin tajusin, että tällä voiteella ei ole mitään tekemistä BB- tai CC-voiteiden kanssa.

Pihlaja DD-voidetuubin kyljessä lukee: "Täydellinen voide kuivalle iholle ja vaativiin sääolosuhteisiin." Voidetta voi käyttää melkein mihin tahansa, kasvoille, käsille, vartalolle, huulille ja kynsinauhoille, jopa vauvojen ja lasten iholle.

Ajattelin ensin, että voide olisi hyvä talvisen kuiville käsille, mutta yhtenä iltana päätin laittaa sitä yövoiteeksi kasvoille. Voide on aika paksua ja rasvaisen oloista, mutta imeytyi ihoon hämmästyttävän nopeasti. Iho jäi samettisen sileäksi ja mattapintaiseksi. Enpä usko, että voide tällä hetkellä olisi minulle liian tuhtia päiväkäyttöönkään.

Tuoksu on hyvä, tuubi näppärä ja kaunis, väriltään voide on hauskan oranssihtava. Kaikenkaikkiaan huipputuote, ainoa huono puoli tuntuu olevan se, että 60 ml tuubi kuluu turhan nopeasti. Taidanpa hakea toisen putkilon vielä ennen kuun loppua, tarjoushinta kun on voimassa sinne asti.

Ja hei, aika tasan tarkkaan vuorokausi aikaa osallistua Ystävänpäiväarvontaan, käyhän osallistumassa! Arvonta täällä, KLIK

Pakkomielle kumisaappaista

Muistin eilen pitkästä aikaa Vivienne Westwoodin. Tiedättekö, se brittiläinen suunnittelija, jonka vaatteisiin punkkarit tykästyivät 70-luvulla? Sittemmin Westwoodin tuotanto on ollut enemmän haute couturea kuin katumuotia, mutta esimerkiksi kengissä ja laukuissa on usein nähtävissä pientä kapinahenkeä ja jujua.

Syy siihen, miksi en ole Westwoodia tai muitakaan suunnittelijoita järin viime aikoina pohtinut, on varmastikin ihan järkeenkäypä. Lapsen syntymän jälkeen merkkikengät ja -laukut eivät ole tuntuneet kovin ajankohtaisilta eikä rahavaratkaan ole antaneet ylimääräiselle hienostelushoppailulle myöden.

En nyt tahtoisi liittyä siihen jengiin, joka aina huokailee säätä, mutta katsokaa nyt ulos ikkunasta! Vettä, loskaa, räntää, kuraa, kaikkea sekaisin! En omista kumisaappaita ja ne ovatkin olleet ostoslistalla jo pidemmän aikaa.

Eilen illalla bongasin netistä nämä mustat kaunotteret rusetteineen päivineen ja vuorokauden verran pohdin kuumeisesti tarvettani designer-kumisaappaille. Kun tänään vielä löysin eräästä nettikaupasta saappaat 70 prosentin alennuksella, hinnaksi jäi 68 euroa. Herranen aika, sen verranhan nokialaisetkin jo melkein maksaa!

kuva: coggles.com

Niinhän tässä nyt kävi, että odottelen Vivibootsejani saapuvaksi kotiin ensi viikon aikana... Onnellinen huokaus.

Lahjoja äidille ja vauvalle

Hyvä ystäväni synnytti pari viikkoa sitten pienen tytön. Pääsen tällä viikolla moikkaamaan heitä ja tietenkin vien mukanani lahjoja. Ensimmäistä kertaa olen se vanha konkari, joka pystyy tarvittaessa antamaan vinkkejä pienen vauvan hoitamiseen. Jännää, täytyy toivoa, että todellakin odotan siihen asti, että vinkkejä kysytään... Mikäänhän ei ole niin tylsää ja ärsyttävää, kuin jatkuvat neuvot siitä, kuinka lasta pitäisi hoitaa ja hokea päälle "no sitten näet", "odotas, kun tulet siihen ja siihen vaiheeseen" jne.

Lahjapussukassani on jotain sekä tytölle että äidille. Tilasin Pingalelta muutaman parin kestosuojia rintaliiveihin, koska olin nähnyt niitä hänen blogissaan. (Samalla tilasin häneltä itselleni älyttömän kätsyn pussipussin hedelmäpusseille, niitä kun pyörii meillä nurkissa valtavasti, niissä säilötään avattuja kissinruokatölkkejä jääkaapissa).

Mintunvihreän, luomupuuvillaisen, 56 senttisen kissibodyn ostin jo ennen joulua Kampin Name It Pop up -kaupasta.

Weledan peppuvoide (Calendula Nappy Change Cream) oli ihan ehdoton ostos, sillä olen itse käyttänyt sitä tyttärelläni ihan alusta lähtien. Ihan huippukamaa herkälle vaippaiholle. Voide ei kuivata, niin kuin tavalliset sinkkivoiteet, ja ihon punoitus katoaa yleensä jo parin käyttökerran jälkeen. Tuoksu on miellyttävä eikä hintakaan ole paha. Olen myös käyttänyt saman sarjan kasvovoidetta lapsen ihonhoidossa ihan koko vartalolle, kasvovoide kun on paksumpaa kuin sarjan vartalovoide. Lisäksi olen käyttänyt Calendula ulkoiluvoidetta kovilla pakkasilla ja/tai tuulisella säällä, olkoonkin, että ulkoiluvoiteita ei kaiketi nykypäivänä suositella käytettäväksi. Olen käytännössä huomannut, että lapsen posket eivät kuivu ja punoita Calendula ulkoiluvoidetta käyttämällä, joten suositukset jätän omaan arvoonsa.

Ai niin, tässä vielä pussipussi:

Ei tartte auttaa!(?)

Sain tuossa lauantaina pienen näpäytyksen nenilleni. Olen nimittäin mielestäni kovin itsenäinen aikuinen nainen. "Ei tartte auttaa" varmaan sopisi motokseni, jos niitä nimittäin harrastaisin. Mielestäni pidän elämäni ohjakset hyvin omissa käsissäni ja, yhä edelleen omasta mielestäni, kannan myös valtaosan perheen ajankäytön järkeistämisestä ja arjen pyörittämisestä.

Ajelin lauantaina moottoritietä kohti Hämettä, kun pyyhkijästä suhahti sulka irti kesken pahimman veden ja ravan roiskumisen. Melkoisen määrän ärräpäitä saattelemana kurvasin lähimmästä liittymästä kohti Klaukkalaa ja pysähdyin huoltoasemalla ihmettelemään tilannetta. Ja mitä tekee itsenäinen nainen ensimmäisenä? No soittaa tietenkin pikkuveljelle! Apuaaaa, mitä mä nyt teeeeen??

Pikkuveljen neuvojen mukaan kaivoin mukanani olleesta yöpymislaukusta sukan ja sujautin sen pyyhkijään estääkseni rautakoukkua raapimasta tuulilasia tohjoksi. Ja koska olen itsenäinen nainen, syöksyin tietenkin hätyyttämään huoltoasemalla tankkaamassa olleita herroja ongelmallani. Ystävällinen komea mies tuli sitten teippaamaan sukan paikalleen (ilman suurempia naurunremahduksia) lätkäerkalla ja niin pääsin jatkamaan matkaani.

Hyvin pyyhkii!

Onnistuin vielä saamaan uuden sulan pyyhkijään myöhäisestä lauantai-iltapäivästä huolimatta, kun eräs työtä pelkäämätön, nuori kauppias tuli sulkemisajan jälkeen jeesaamaan. Ja jopa asensi sen paikalleen parissa sekunnissa (ei varmaan tarvitse edes mainita, että itse en olisi sitä osannut tehdä...). Okei, ehkä asiaa auttoi se, että kauppias sattuu olemaan lähisukulainen.

No, ehkä en ole ihan niin itsenäinen ja mahtava, kun tykkään ajatella. Mutta se on ihan ok. Varsinkin, jos on niin mahtava perhe kuin minulla.

Palkintobrunssi

Nyt on kuulkaa ollut sen verran rankempi vuoden alku, että alkaa jaksaminen olemaan vähän niin ja näin. Päiväkodin aloitus, sen myötä jatkuva sairastelu, puolison yrityksen perustaminen, omat työt ja siihen kaiken keskelle pitäisi vielä saada järjestettyä hiukan omaa aikaa molemmille vanhemmille. Ei ihan helppo yhtälö ja viime viikonloppuisen yövuorot-lapsen vatsatauti-sukulaistädin vierailu-puolison vatsatauti- yhtälön jäljiltä on vähän nuutunut olo. Tänään päätin palkita itseni jollain ihanalla herkulla ja vietinkin iltapäivällä "brunssihetken" pannukahvin ja maalaisbriellä sekä vadelma-granaattiomenahillolla täytetyn voisarven kera. St Dalfour hillot on makeutettu rypälemehutiivisteellä, eli niihin ei ole lisätty valkoista sokeria. Todella makeita ne kyllä ovat ja oma suosikkini on Neljän marjan hillo, mutta tällä kertaa ostin tätä Vadelma-granaattiomenahilloa. Granaattiomenan kirpsakkuus toi makeaan hilloon mukavaa pirteyttä. Huh, nyt taas jaksaa!

Kuvassa näkyvä ankkamuki on muuten oleellinen osa kahvihetkiäni. Ostin sen vuonna -99 Salzburgista ja siitä lähtien olen pannukahvini kotosalla nauttinut ankkamukista. Kukaan muu mukiin ei saa koskea. Kummasti se on säilynyt ehjänä vuosien varrella ja monesti olenkin pelännyt sitä päivää, kun se mäjähtää sirpaleiksi. Olen yrittänyt etsiä korvaavaa mukia, mutta tämä yksinkertaisesti istuu hyvin käteen, on tarpeeksi ohut ja muutenkin juuri sopivan kokoinen.