Oikein hyvää alkanutta vuotta kaikille lukijoille!
Vuosi on vaihtunut meidän perheessä mukavissa merkeissä, aattoillan vietimme ystäväperheen luona ja tänään ollaan hengailtu pääasiassa kotosalla rennoissa meiningeissä
Uuden vuoden lupauksia en ole koskaan harrastanut, mutta jonkinmoisia muutossuunnitelmia on kyllä pyörinyt mielessä näin vuoden vaihtuessa. Yleensä kyllä elän yhä "koulukalenterin" mukaan ja syksy on tupannut olemaan minulle sitä muutosten ja "uuden elämän" aloittamisen aikaa.
Tänä vuonna aion hakea opiskelemaan, kahdetkin jatko-opinnot siintävät haaveissani, mutta hoidetaan nyt se hakemispuoli ensin. Ensimmäinen haku on heti alkuvuodesta ja toinen sitten myöhemmin keväällä.
Tänä vuonna aion huolehtia paremmin itsestäni. Viime vuodet ovat menneet enemmän tai vähemmän muista huolehtiessa ja viimeistään nyt on aika keskittyä paremmin omaankin hyvinvointiin. Oma hyvinvointi kun ei varmastikaan ole pois sen enempää perheeltä kuin työnantajaltakaan.
Hyvinvoinnin voi aloittaa vaikka tällä kirpsakalla vihersmoothiella.
0,5 jäädytettyä banaania
0,5 avokadoa
0,5 dl ananasmehua
loraus sitruunamehua
pala inkivääriä
1 tl viherjauhetta (esim. Puhdistamon)
muutama mintunoksa
vettä
Surauta kaikki ainekset sileäksi tehosekoittimella tai sauvasekoittimella ja nauti!
Tokikin hyvinvointi on myös nautiskelua, joten sen kunniaksi tasapainotin vihreää terveyspommia hiukan vähemmän terveellisellä rasva- ja suolapommilla...
Mädistä en piittaa, mutta tuo merileväkaviaari on vaan niiiin hyvää! Paahtoleipä on leikattu piparimuotilla, voidelta kevyesti oivariinilla ja vähemmän kevyesti smetanalla, päällä on silputtua punasipulia ja mustaa merileväkaviaaria. Nams.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti