Jotenkin olen aina kokenut, että varsinkin amerikkalaiset ovat ymmärtäneet Ystävänpäivän väärin. Minusta kyse on nimenomaan
Ystävänpäivästä eikä R
akkauspäivästä. Puolisoakin varmasti helpottaa tieto siitä, että en kaipaa hemmottelulahjoja ja kahdenkeskisiä illallisia Ystävänpäivänä. Eipä sillä, tuskin pahastuisin, mikäli Ystävänpäivänä kaikesta huolimatta saisin hierontalahjakortin, laadukasta kosmetiikkaa tai vaikka liput hyvän bändin konserttiin... Arvostaisin kuitenkin kovasti, jos saisin kaikki läheisimmät ystäväni yhdeksi päiväksi luokseni viettämään laatuaikaa. Varsinkin näin aikuisella iällä tuntuu, että ystävät jäävät liian vähälle huomiolle, kun lapset, työt, perheet ja muut aikuiselämän jutut vaativat oman aikansa ja huomionsa.
Osa omista läheisistä ystävistäni saattaa asua hyvinkin lähellä, mutta silti saatamme nähdä harvakseltaan. Usein niissä harvoissakin tapaamisissa on lapset mukana ja keskustelu menee tyyliin: "Olin viime viikolla... älä ota toisen kädestä! Anna se takaisin!... Niin olin siis... Hei nyt lopetat!... Ööö siis mitä olin sanomassa...". Puhumattakaan niistä ystävistä, jotka asuvat eri puolella Suomea tai jopa eri maassa. Onneksi olemme lukioaikaisella tyttöporukalla onnistuneet järjestämään yhteistä aikaa edes kerran vuodessa, vaikka lapsia on syntynyt, työpaikat, kaupungit ja kotimaat ovat vaihtuneet. Onneksi kaikkien ystävien kanssa yhteisiä vuosia on kertynyt niin paljon, että joka kerran on helppo jatkaa siitä mihin viimeksi jäätiin, oli aikaa kulunut sitten kuukausi tai pari vuotta.
Paras ystävänpäivänlahjani olisi siis laatuaikaa läheisten ystävieni kanssa. Vaikkapa pitkä viikonloppu jossain ihanassa Euroopan kaupungissa. Ilman lapsia, kiitos. Tai vaikka kylpyläviikonloppu, Suomessa tai ulkomailla. Tänä vuonna toiveeni ei toteudu, mutta ehkäpä lähivuosina saamme moisen viikonlopun järjestettyä. Sitä odotellessa, olette tärkeitä kaikki, ystäväiseni, kiitos että olette olemassa.
Nyt, se lupaamani
ARVONTA:
KERRO OMA VINKKISI YSTÄVÄNPÄIVÄN VIETTOON TAI YSTÄVÄNPÄIVÄLAHJAKSI JA VOIT VOITTAA 30 EURON ELÄMYSLAHJAT.FI LAHJAKORTIN! *
Voit osallistua seuraavasti:
1. Olet Naisen Oma Blogin lukija joko Bloggerissa tai tykkäät Naisen Oma Blogi-sivusta Facebookissa
2. Jätä vinkkisi ja nimesi/nimimerkkisi sekä sähköpostiosoitteesi tämän postauksen loppuun (voit ilmoittaa sähköpostiosoitteesi myös yksityisviestillä joko sähköpostiin tai Facebookissa)
4. Halutessasi voit myös kertoa (kuulen mielelläni!), millaisista aiheista toivoisit postauksia ja/tai mikä on ollut mielestäsi blogin mielenkiintoisin postaus.
3. Arvonta tapahtuu
14.2. kaikkien osallistujien kesken (random.org)
* Lahjakortin tarjoaa Elämyslahjat.fi blogiyhteistyön kautta
Totta joka sana mitä kirjoitat.
VastaaPoistaOmaa mieleltäni lämmittää suuresti, jos olen saanut kortin tai kirjeen postissa. Ja samoin, kun itse lähetän kortin jollekin. Tiedän, että kortti tulee ilahduttamaan toista ja se siinä onkin parasta.
Ja jos sais valita ihan mitä vaan Ystävänpäivänä, niin olisi se mökki, takka, hyvä ruoka ja ystävät. Ja ensimmäiseksi, kun oltaisiin saavuttu sinne mökille, meitä odottaisi siellä henkilöt, jotka osais tehdä juuri sitä rentoutushierontaa, mitä kukin haluaisi. After that, kukin halutessaan voisi mennä päiväunille …ja sit ne hierojat olis myös kokkaustaitoisia, eli ihanat ruuat olisi pöydässä valmiina nautittaviksi. :).
-Sara
Kuulostaa hyvältä, kelpais tännekin! :)
PoistaVoisin ystävänpäivälahjaksi lähettää käsinkirjoitetun kirjeen ystävälleni, jonka kanssa näemme harvoin (mutta laatu korvaa määrän!). Kirje ystävältä olisi ihana yllätys myös minulle, mutta harmi vaan, että kirjeperinne on kadonnut jonnekin s.postien ja facebookin myötä. :)
VastaaPoista- Xeve
xeve@hotmail.fi
Kirjeitä on (olisi...)kyllä ihana saada! Harmillista, että niitä saa niin harvoin. Onneksi edes kummityttö muistaa joskus kirjeellä :)
PoistaKortit ja kirjeet ilahduttavat aina!
VastaaPoistaTotta!
PoistaOlen myös perinteisen etanapostin kannattaja ystävänpäivisin ^_^
VastaaPoistaMielestäni juuri kortti tai kirje tuo parhaiten esiin arvostuksen ja välittämisen tämmöisenä sähköpsti/fb/tekstari aikana :)
mewamili@gmail.com
Onpas täällä yksimielistä porukkaa, toivottavasti kaikki saa edes yhden kirjeen tai kortin sen "Hyvää ystävänpäivää kaikille" statuspäivityksen sijaan... :)
PoistaSeuraaja FB:n kautta, kaljukeiju@gmail.com
VastaaPoistaParas keino viettää ystävänpäivää on mielestäni lähteä ystävän/ystävien kanssa yhdessä tyttöporukalla reissuun johonkin. Näin itse teenkin tulevana ystäväpäivänä, koko viikonloppu varattu aivan parhaille naisille ^_^
Mahtavaa! Ihanaa tyttöjen reissua teille :)
PoistaVoisin sen verran tarkentaa tuota, että suomessa on tämä tajuttu niin sanotusti väärin, sillä jenkeissä ja oikeastaan melkein kaikkialla ystävänpäivä kulkee nimella valentines day eli rakastavaisten päivä....
VastaaPoistaAivan, kirjoitinkin että näin minun mielestäni ;)
PoistaYstävänpäivässä tärkeintä on hymy, ilo ja halaus. Se, että kertoo välittävänsä on kaikkein paras mahdollinen lahja! :)
VastaaPoistaFacebookissa seurailen. jelena.nieminen@hotmail.com
Tärkeitä ja kauniita asioita kaikki :)
Poistaystävänpäivänä on kiva lähettää kortti ja joku pieni juttu (koru, kasvonaamio tms) ystävälle :)
VastaaPoistafacessa seuraan.
elina_myllykoski@hotmail.com
Kortteja on ilo lähettää ja saada. Itsetehtyjäkin usein lähetän. Tärkeintä kaikista on kuitenkin yhdessäolo aika!
VastaaPoistaFB-seuraaja.
teekoo81(ät)gmail.com
Ystävänpäivän viettoon minusta paras vinkki on se, ettei päivälle kannata antaa liikaa arvoa, varsinkaan jos juhlii ystävänpäivää siihen typerään amerikkalaiseen Valentine´s Day -tyyliin. Ystävälle lähettäisin itse muutaman muun tapaan kirjeen, niitä saa aivan liian harvoin!
VastaaPoistaOlen seuraillut satunnaisesti kirjamerkin kautta, nyt liityin fb-lukijaksi.
midrerella(ät)gmail(piste)com
En juurikaan vietä ystävänpäivää. Kivahan toki voisi olla joku yhteinen mukava hemmotteluilta, yhdessä leffaan, syömäänhyvään ravintolaan jne :)
VastaaPoistaisontalonpoikii@gmail.com Seuraan fbssä.
Kaljalle kavereiden kanssa! Eikä kotiintuloaikaa!
VastaaPoistafairlyfrivolous@yahoo.co.uk
Onneksi ystäviä ja ihania ihmisiä voi muuloinkin piristää kuin ystävänpäivänä. Esim. tulla vaikka siivouavuksi, kävely lenkki kera näyteikkunaostokset voi olla hauskaa,... ja joskus on kiva mennä ulos syömään, tai vaikka juhlistaa päivää esim.kuoharin merkeissä, vaikka vaan sen takia et kerrankin on saatu aikaiseksi näkeminen.
VastaaPoistaNo kyllä, skumppa ystävien kanssa sopii kyllä ihan yhtä hyvin arkeen kuin juhlaankin! :)
Poista