keskiviikko 26. marraskuuta 2014

Kollega kokkaa: Riitan kanaloota

Voi veljet ja siskot; olen tainnut osua reseptien kultasuoneen! Työpaikanvaihdoksen myötä asemani työyhteisössä muuttui nestorista nuorisoksi ja olenkin onnistunut jo muutamassa kuukaudessa keräämään vanhemmilta työntekijöiltä melkoisen määrän hyviä reseptejä.

Tämä on erään jo eläköityneen työkaverin resepti ja alun perin siis kanasta tehty. Onnistuu mainiosti myös esimerkiksi soijasuikaleista. Resepti on siitä mukava, että ruokaa voi esivalmistella jo vaikka edellisenä päivänä tekemällä tomaattisalsan jääkaappiin odottamaan.

2 dl soijasuikaleita
vahvaa kasvislientä
voita paistamiseen
ripaus currya

Keitä soijasuikaleet pehmeiksi vahvassa kasvisliemessä, valuta hyvin. Paista suikaleita voissa ja revi tai pilko pieniksi paloiksi

50 g voita (tai öljyä)
2 tl currya
3 dl puuroriisiä
1 tl suolaa
0,5 l vettä

Sulata voi kattilassa, lisää curry ja riisit. Paista hetken aikaa ennen nesteen ja suolan lisäämistä. Keitä riisiä, kunnes ovat lähes kypsiä, lisää nestettä tarvittaessa. Sekoita paloitellut soijasuikaleet riisin joukkoon.

5 isoa kypsää tomaattia
2 sipulia
1 tl suolaa
2 dl kermaa

Pilko sipulit ja tomaatit pieniksi paloiksi, laita kattilaan ja anna muhia n. 20 minuuttia. Lisää kerma ja suola, anna kiehua kasaan.

Kaada riisiseos uunivuokaan, päälle kerma-tomaattisalsa ja paista uunissa 200 asteessa 30-40 minuuttia. Minä ripottelin ennen paistoa juustoraasteen jämät paistoksen päälle, mutta se ei kuulu alkuperäiseen ohjeeseen.

Jos teet lootan kanasta, kypsennä esim. koipireisiä uunissa ja perkaa n. 500 g lihaa, sekoita riisin kera.

sunnuntai 23. marraskuuta 2014

Joulusinappi

Olen tässä viime aikoina tehnyt hienoja asioita, leiponut ihania leivonnaisia ja kokkaillut herkullisia ruokia. Nyt kun viimein otan taas aikaa blogin päivittämiseen, niin totta vieköön kirjoitan sinapista. Inspiraatio on ihmeellinen asia. Pakko kylläkin myöntää, että mikäli saisin autiolle saarelle ottaa mukaan kaksi elintarviketta, niin sinappi olisi niistä toinen. Ja se toinen, se toinen olisi maustekurkku.

60 g sinappijauhetta
2,5 dl kermaa (käytin kaurakermaa)
4 tl vehnäjauhoja
1 dl sokeria
2 rkl omenaviinietikkaa
2 rkl öljyä
0,5 tl valkopippuria
3 rkl kahvilikööriä (tai konjakkia, tai jotain muuta alkoholia)
(1 dl vettä)

Sekoita sinappijauhe, vehnäjauhot, sokeri ja kerma kattilassa. Kuumenna koko ajan sekoittaen niin kauan, että seos sakenee. Ota pois liedeltä ja lisää sekoittaen loput aineet. Halutessasi voit lisätä vielä vettä. Kaada puhtaaseen lasipurkkiin ja säilytä jääkaapissa. Pitäisi ainakin kuukauden verran säilyä. Tästä ohjeesta tulee kaksi isoa pilttipurkillista sinappia.