keskiviikko 24. heinäkuuta 2013

Feta-paprikalevite

Feta-paprikalevite on sisareni bravuuri, reseptin hän on aikoinaan löytänyt netistä, vissiin Maikkarin ruokasivustolta. Emme kumpikaan ole koskaan tavanneet ketään, joka tästä levitteestä ei pitäisi. Tai niin kuin työkaverini asian muotoili; jos ei tästä tykkää, niin ei tykkää elämästä ylipäätään.

2 dl turkkilaista jugurttia valutettuna
2 rkl ranskankermaa
1 pkt Apetina-fetaa
1 suippopaprika (tai tavallinen paprika)
1 valkosipulinkynsi
pippuria, (suolaa)

Valuta jugurtti, silppua paprika pieneksi ja murskaa fetajuusto haarukalla. Sekoita jugurtti, ranskankerma, feta, paprika ja murskattu valkosipulinkynsi keskenään, mausta pippurilla ja tarvittaessa suolalla. Anna maustua jääkaapissa jonkin aikaa ennen tarjoilua. Tarjoa tuoreen leivän päällä tai kasta levitteeseen vaikka grissinejä eli leipätikkuja.

lauantai 20. heinäkuuta 2013

Savolaista superfoodia

Blogissani on vissiin aikaisemminkin ollut viitteitä siitä, että tykkään vanhahtavista ruoka- ja leipomisresepteistä. Oman sukuni juuret ovat rajan takana Karjalassa ja vaikka itse olen pesunkestävä hämäläinen, olen ottanut asiakseni opetella joitakin karjalaisia perinneruokia, kuten karjalanpiirakat ja karjalanpaisti (vaikken itse sitä ole pariinkymmeneen vuoteen syönytkään), äidin opastuksella tietenkin. Savossa en ole varmaan koskaan edes käynyt, mutta rakastan heidän kukkojaan, tai ainakin lanttukukkoa sekä mustikkakukkoa. Olen jo pitkään suunnitellut molempien tekemistä ja, jälleen kerran, yövuorossa sain vihdoin inspiraation tehdä rättänöitä.
 Mustikkakukko tarjotaan Savossa kuulemma kermavaahdon kera, mutta itse tykkään siitä vaniljajäätelön kanssa. Näiden mustikkakukkojen kuori on ihanan rapea ja ne luonnollisestikin tarjotaan lämpiminä. Ohjeesta tulee n. 12 pikkukukkoa muffinsivuokaan. Mustikat kannattaa käyttää jäisinä, niin saa kuoren taputeltua marjojen päälle tiiviisti, tuoreet mustikat eivät juurikaan painelua kestä. Kardemumma antaa mukavasti potkua kuoritaikinaan.

Rättänät ovat tuhtia herkkua, mutta jos jotain leivonnaisia voi sanoa superfoodiksi, niin näitä!

250 g voita tai margariinia
2,25 dl raaka- tai täysruokosokeria
5,5-6 dl ruisjauhoja
1,5 tl leivinjauhetta
0,5 tl jauhettua kardemummaa

5 dl jäisiä mustikoita
1 rkl perunajauhoja
sokeria

Sulata voi kattilassa ja sekoita joukkoon sokeri. Sekoita leivinjauhe ruisjauhojen joukkoon ja lisää jauhoseos voin joukkoon, sekoita tasaiseksi. Voitele ja korppujauhota muffinsipelti (tai pieniä uunivuokia tai vaikka pieniä uuninkestäviä kahvikuppeja), painele ruistaikinaa kolosiin niin, että pohja ja reunat ovat ohuehkon taikinakerroksen peitossa, levitä taikinaa siis ihan yläreunaan asti. Jaa jäiset mustikat kolosiin niin, että mustikoita tulee lähes yläreunaan asti. Ripottele mustikoiden päälle hiukan sokeria. Painele jauhotetuilla sormilla lopusta taikinasta kannet mustikoiden päälle, älä jätä reikiä.
Paista 200 asteessa n. 25 minuuttia. Anna jäähtyä jonkin aikaa, käännä muffinsipelti nurinpäin leivinpaperin päällä ja koputtele mustikkakukot varovaisesti irti vuoasta.

keskiviikko 17. heinäkuuta 2013

Pottailua



Kuinka voi tuollainen muovikapistus herättää niin paljon tunteita? Ja ainakin tällä kertaa onnentunteita.

En ole muistaakseni kirjoittanut yhtään oikein perinteistä äiti-blogi postausta, mutta nyt tulee sitten senkin edestä. Silmät kiinni kaikki lapsettomat!

Olen mielelläni vältellyt puhumasta potta-asioista muiden vanhempien tahi muuten asiasta kiinnostuneiden kanssa (mikä siinä onkin, että kohta jo vuoden minulta on kyselty, että käykö tyttäreni potalla, miksi se ihmisiä niin kiinnostaa?). No ei hän käy potalla, kuulkaa. Häntä ei saa lähellekään pottaa, vaikka kuinka ollaan kuukausitolkulla tutustuttu pottaan ja juteltu sille ja se on ollut lelulaatikon vieressä ja keskellä lattiaa ja kaikissa mahdollisissa paikoissa. Potta ei ole tullut ystäväksi eikä edes hyvän päivän tutuksi. Kaikkien muiden lapset tuntuu käyneen potalla Kättäriltä lähtien ja äidit ovat lukeneet lapsensa viestintää niin hyvin, että tietävät, koska pitää laittaa potalle tai ihan infantiilina tietenkin lavuaarin ylle pissimään. Minä en tiedä. Minulla ei ole aavistustakaan. Potta-asia on aina silloin tällöin mieltäni kalvanut, mutta syvällä sisimmässäni olen ajatellut, että asian on ajankohtainen sitten kun on, väkisin on turha ryhtyä potalle istuttamaan.

Näin oli siis viime viikkoon asti. Viime viikolla olimme tyttäreni kanssa mummulassa lomailemassa ja samaan aikaan siellä lomaili tyttäreni 5-vuotias serkku. Yhtäkkiä sain päähäni, että nytpä opetellaan potalle, kun on ihailtu serkku näyttämässä esimerkkiä. Serkku innostui heti asiasta ja esimerkin omaisesti kävi potalla, tyttäreni katseli vierestä. Sitten oli tyttären vuoro ja innoissaan hän istuskelikin potalla, sekä serkku että minä ahtautuneena samaan toilettiin, luimme kirjaa ja ihailimme hammastahnatuubia. Ja katso, tapahtui ihme! Potassa oli hetken päästä pisut! Voi sitä äidin riemua! Isi sai heti puhelun "Pottaan tuli pissa!" ja tytär sai aplodeja ja kehuja osakseen. Sama toistui vähän myöhemmin. Seuraavalla kerralla tytär ilmoitti istuessaan "kakka" ja voi hyvä tavaton, hetken päästä oli tuotokset potassa. Tällä kertaa lapsi itsekin ymmäsi tehneensä hienon teon, hän osoitteli tuotoksiaan, aplodeerasi ja juhli yhtä innoissaan, kuin me muutkin.

Hetken pelkäsin, että kyseessä oli vain kertaluontoinen innostus pottailuun ja tohkeissani otin parin päivän mökkireissulle potan mukaan. Siellä ollessamme lapsi kävi potalla pari kertaa päivässä, lähinnä aamuisin ja iltaisin. Illalla olikin kiva istua potalla, kun äiti suihkutteli varpaita lämpimällä vedellä ja sen jälkeen pääsi koko likka suihkuun (hän rakastaa suihkussa käymistä). Veden solina on yleensä kirvoittanut pissatkin tulemaan aika nopsaan.

Entäpä nyt sitten, ihan kotioloissa? No, vähän päivästä riippuen. Joskus lapsi istuu mielellään potalla lueskelemassa kirjaa ja toisinaan ei sitten millään. Välillä tulee pissa pottaan (tai potan viereen) ja välillä ei. Jos lapsi ilmoittaa "kakka", kiikutamme hänet yleensä samantien potalle. Haasteellista on tietenkin se, että myös kukka ja kenkä on "kakka"... Harjoittelu jatkuu.

Mitenkäs teillä? Onko potta ollut luonteva osa lapsen elämää alle 1-vuotiaasta lähtien vai onko pottailu vaatinut enemmän harjoittelu, kuten meillä? Miten olette saaneet vastahakoisen lapsen oppimaan potalle?

maanantai 15. heinäkuuta 2013

Texmex-piirakka

Joskus täytyy hemmotella aviopuolisoa hiukan miehekkäämmillä herkuilla, joten tänä iltana puoliso sai nopean texmex-piirakan iltapalaksi. Tämä piirakka on tehty jauhelihasta, mutta sen tilalla voi toki käyttää soijarouhetta tai vaikkapa quorn-rouhetta. Quornista lisää lähitulevaisuudessa...

1 valmis piirakkapohja

400 g jauhelihaa tai vastaava määrä kasviproteiinia
1 iso sipuli
4 valkosipulinkynttä
1/2 pussia taco-mausteseosta
1 paprika (keltaista tai punaista)
1 iso tomaatti siivuina
(jalopenoviipaleita)

1/2 purkkia salsakastiketta (n. 1 dl)
1 dl ruokakermaa
2 kananmunaa

100 g emmentalraastetta

Painele piirakkataikina piirakkavuokaan. Silppua sipuli ja valkosipulinkynnet. Paista jauheliha ja sipulit kypsiksi paistinpannulla, mausta tacomausteella. Kuutioi paprika, lisää ne jauhelihan joukkoon ja paista vielä hetki. Kaada jauhelihaseos piirakkavuokaan, levitä tasaiseksi. Sekoita keskenään salsakastike, ruokakerma ja kananmunat, kaada piirakkavuokaan tasaisesti. Asettele päälle tomaattisiivut, paista 200 asteessa n. 15 minuuttia. Ota piirakka uunista ja lisää päälle juustoraaste, paista vielä 15-20 minuuttia.
Halutessasi saat lisättyä tulisuutta piirakkaan lisäämällä täytteeseen jalopenosiivuja


sunnuntai 14. heinäkuuta 2013

Kantarellipiirakka karamellisoidulla sipulilla

Tutustuin vasta jokin vuosi sitten karamellisoituun sipuliin ja se se vasta kuulkaa onkin hyvää. Joissakin ohjeissa sipulin joukkoon hölvätään kauheita määriä sokuria ja jopa etikkaa, mutta minä teen tällaisella yksinkertaistetulla ohjeella. Paras hetki karamellisoida sipuli on, minun mielestäni, silloin, kun kauppoihin ilmestyy ensimmäiset peltokuivatut sipulit. Kevätsipulit menevät muussiksi karamellisoitaessa ja vanhat sipulit taas maistuvat kitkerämmiltä kuin uudemmat. Samoihin aikoihin, kun kauppoihin ilmestyy peltokuivattuja sipuleita, metsiin ilmestyy kantarelleja ja siitä se resepti sitten lähti...

Karamellisoitu sipuli

10-12 sipulia kuorittuna ja siivutettuna
reilusti voita paistamiseen (ehkä n. 40-50 g tähän määrään..?)
2-3 tl fariinisokeria
suolaa, pippuria

Paista sipuleita voissa kunnes ne saavat ihan reippaasti ruskeaa väriä, palaa ne eivät tokikaan saa. Pienennä lämpöä, lisää fariinisokeri ja anna hautua, kunnes sipulit ovat pehmeitä ja makeita. Mausta suolalla ja pippurilla.

1 valmis piirakkapohja

kantarelleja
karamellisoitua sipulia
tuoretta timjamia
paahdettuja cashew-pähkinöitä rouhittuna

1 prk ranskankermaa
1 muna
suolaa pippuria

emmental raastetta



Paloittele kantarellit ja paista niistä nesteet pois pannulla. Voit myös kuullottaa sienien kanssa pienen sipulin silputtuna, jos haluat. Mausta suolalla ja pippurilla ja revi joukkoon tuoretta timjamia. Paahda cashew-pähkinöitä uunissa 225 asteessa muutama minuutti ja rouhi terävällä veitsellä pienemmiksi. Painele sulanut piirakkataikina piirakkavuokaan, levitä päälle runsaasti karamellisoitua sipulia ja kantarelleja, ripottele päälle rouhitut pähkinät. Sekoita muna ja ranskankerma keskenään, mausta tarvittaessa ja kaada piirakan päälle. Voit myös laittaa muutaman timajaminoksan vielä piirakan päälle. Paista 200 asteessa n. 20 minuuttia, lisää sitten juustoraastetta päälle ja paista vielä 15-20 minuuttia.

Valmiista piirakasta melkein jäi kuva saamatta, kuvassa keskellä vielä muutama palanen, jotka eivät vielä olleet löytäneet tietänsä herkuttelijoiden lautaselle

Piknik meren äärellä

Eilen oli eräs niistä päivistä... Hirveästi tekemistä ja hirveän vähän aikaa. Piknik-eväiden tekeminen jäi viime tinkaan, keittiö näytti tältä

 ja sitten oli pakko vielä tinkiä lapsen lounaasta. Kuinka huonoksi äidiksi voikaan itsensä tuntea, kun lapsi söi animaatioelokuvan ääressä kaupan minipizzoja lounaaksi. No, lapsi itse taisi tykätä hiukan vapaammasta lounastusmuodosta ja minä sain sillä aikaa leipoa sipuli-sienipiirakan. Jouduin tinkimään myös siinä, että piirakan pohjana käytin kaupan piirakkapohjaa. Tai no, totta puhuakseni käytän niitä aika usein. Piirakkataikinan väsääminen on nimittäin jokseenkin tylsää puuhaa.

Sää oli mitä mahtavin ja vietimme uusien ja vanhojen työkavereiden kesken ihanan illan näissä maisemissa



Ruokaa oli enemmän kuin tarpeeksi tarjolla


 
Oma panokseni yhteiseen tarjoiluun oli siis kantarellipiirakka sekä feta-paprikalevite ciabattan kera. Ciabatta oli esipaistettua, sekin meni tinkimisen puolelle, kun alun perin tarkoitukseni oli tehdä grissinejä eli leipätikkuja. No, tällä kertaa meni näin, mutta kaikesta huolimatta ruoka ja juoma maistui, musiikki soi ja aurinko paistoi!

 
 

maanantai 8. heinäkuuta 2013

Valkosipuli-yrttivoilla täytetyt patongit

No niin, lupaan, tässä viimeinen yövuoron resepti vähäksi aikaa! Ainakin kolmeksi viikoksi, sitä ennen minulla ei nimittäin ole yövuoroja... Nyt olen hetkisen lomalla ja aion ensin keskittyä tyttäreeni sekä muuhun perheeseeni. Loppuviikosta on sitten aikuisten hauskaa tiedossa, piknik hyvässä seurassa! Piknikistä ja sen eväistä varmaan lisää tuonnempana. Sitä ennen lasten hauskaa ainakin täällä:
http://www.titinalle.fi/titi_nallentalo

Tämänkin leipäohjeen perustana on ihan perus sämpylätaikina. Taikinaa voi muokata haluamansa laiseksi jauhoja ja nestettä muuttelemalla.

Täytteeksi tulee

50-75 g voita
yrttejä
pari valkosipulinkynttä
ripaus suolaa

Taikinasta kaulitaan suorakaiteen muotoinen levy, voiseosta levitetään levylle ja rullataan pitkältä sivulta kuin kääretorttu. Pintaan muutama viilto terävällä veitsellä ja paistetaan 200 asteessa 10-15 minuuttia. Puolen litran taikinasta tulee 4-6 patonkia. Patongin pinnasta saa rapsakan, kun uunin pohjalle laittaa paiston ajaksi matalassa astiassa vaikka desin vettä.

torstai 4. heinäkuuta 2013

Vauvaperheen ruokakirja

Löysin taannoin Kierrätyskeskukselta lisäyksen lapsiperheaiheiseen keittokirjakokoelmaani.

Ulla Ingervo & Arja Lyytikäinen:
Vauvaperheen ruokakirja - Opastusta ja ruokaohjeita
Odotusaika, imetysaika, vauvanruoka, perheen ruokailu


Kirja on vuodelta 1989 ja sen kyllä huomaa, sekä resepteissä että kuvissa. Itseasiassa kuvat näyttävät sikäli tutuilta, että näemmä oma "ruokakuvaustyylini" on suoraan 80-luvulta. No, kirjassa kuvat toki ovat taidokkaampia, minä en todellakaan mikään valokuvaaja ole.

Kirjan alussa on se pakollinen ravintoaineosuus, sitä seuraa raskausajan ravintoaineosuus ja sitten imetysajan ravintoaineosuus ja... hoh hoijaa. No, ehkä niitä joku jaksaa (tai on jaksanut silloin 80-luvun lopussa ja 90- luvun alussa) lukea. Kirjan loppupuolella puolestaan on hyvin suunniteltu neljän viikon ruokalista vauvaperheelle, joskin osa ruokalajeista on aikansa eläneitä. Vai tarjoaako joku vielä vuonna 2013 perheelleen broilerinmaksakastiketta kyssäkaalipuolukkaraasteen kera? En minä ainakaan. Ruokalistasta saa kuitenkin hyviä vinkkejä taloudelliseen ja järkevään ruokien suunnitteluun. Tämän kirjan ohjetta mukaillen opettelin tekemään kanaviilokkia ja muutenkin reseptien joukosta löytyy useita perinteisiä kotiruokia, joita ei ole välttämättä tullut edes ajatelleeksi. Ensisijaisena tietolähteenä tätä en käyttäisi, varsinkaan, koska kasvisruuat eivät ole erityisen hyvin edustettuina, mutta ideointiin tämä on ihan hyvä apuväline. Harvoin muutenkaan käytän keittokirjoja yks yhteen kokkaamiseen vaan sovellan ohjeita tarpeen mukaan.
Kahden euron kirjaksi ihan hauska lisä kirjahyllyyn.