perjantai 31. toukokuuta 2013

Kaalilaatikko

Kaalilaatikko on yksi niistä ruuista, jotka kouluruokaversioina on traumatisoinut ainakin minut. Vasta pitkälti päälle parikymppisenä uskaltauduin maistamaan äidin tekemää kaalilaatikkoa ja nykyään se on yksi lempiruuistani. Juju on siinä, että tässä ohjeessa kaali paistetaan voissa eikä suinkaan keitetä vedessä harmaaksi ja mauttomaksi mössöksi.


1 kg valkokaalia
1,5 dl puuroriisiä
1-1,5 dl soijarouhetta
1 iso sipuli
3 dl vahvaa kasvislientä
1 muna
meiramia, mustapippuria
soijakastiketta
1-2 rkl siirappia
suolaa
voita
korppujauhoja


Ruskistettua kaalisuikaletta


Ennen uunia...


Keitä riisi kypsäksi suolalla maustetussa vedessä. Paloittele kaali ja suikaloi ohuehkoksi suikaleiksi, ruskista voissa niin että kaali pehmenee, mutta ei kuivu. Liota soijarouhetta vedessä, purista ylimääräiset vedet pois ja paista pannulla silputun sipulin kanssa, lorauta hiukkasen soijakastiketta joukkoon. Sekoita kaali, riisi, soijarouhe, muna, kasvisliemi ja mausteet isossa kulhossa sekaisin, mausta suolalla vasta lopuksi, niin tiedät tarvitseeko sitä lisätä, liemivalmisteet on yleensä aika suolaisia. Itse tykkään, että siirappi maistuu vain aavistuksen verran, toiset tykkää makeammasta. Kaada seos uunivuokaan, tasoita pinta ja ripottele päälle vähän korppujauhoja ja muutama voinokare. Paista 200 asteessa vähintään tunti, mutta saa kyllä muhia pidempäänkin, maku vain paranee. Voit peittää vuoan foliolla, jos pinta ruskistuu liikaa. Kaalilaatikko nautitaan tietenkin puolukkahillon kanssa. Jos haluat käyttää jauhelihaa, sitä menee tämän kokoiseen satsiin n. 400 g. Riisin tilalla voi myös käyttää spelttihelmiä tai ohraa.

...ja jälkeen uunin

torstai 30. toukokuuta 2013

Teetä ja sympatiaa

Kävin tänään lahjaostoksilla Helsingin keskustassa ja poikkesin pieneen liikkeeseen, jonka ohi olen kävellyt lukemattomia kertoja, mutta jossa en ole koskaan vieraillut. Kyseessä on teepuoti The Ounce Fredalla. Olin ostamassa lahjaa työkaverille, mutta puodin tunnelma ja tuoksut veivät menneessään ja riehaannuin itsekin ostamaan maustettua vihreää teetä. Olen enemmänkin kahvihifistelijä (matkalla Kampin metroasemalta The Ounceen huomasin Kaffecentralen-nimisen liikeen, oi mikä tuoksu! Ehkä sinne seuraavaksi), mutta lipittelen kyllä teetäkin silloin tällöin.

Kuva: ounce.fi
 The Ouncessa on näin äkkiseltään arvioituna myytävänä lukemattomia teelaatuja, mustasta teestä vihreään ja valkoiseen, rooibosta, yrttisekoituksia, maustettua teetä, you name it. Itse tutustuin tällä kertaa vain vihreän teen valikoimaan, koska sitä olin ostamassa. Tee myydään irtotavarana unsseittain, asiantunteva myyjä antaa haistella teen aromeja lasipurkin kannesta ja voipa puodissa halutessa myös maistella teetä, myymälän takaosassa sijaitsee maistelualue tuoleineen ja pöytineen. Parasta puodissa oli ehkä se, että myyjä auttaa pyydettäessä, mutta antaa myös rauhassa tuumailla ja tutkailla. Mikään ei ole niin inhottavaa, kuin koko ajan perässä hiihtävä ja taukoamatta myyvä myyjä. Tarjolla on myös lahjatavaroita ja teehen liittyvää välineistöä, kuten teesiivilöitä, haudutusmukeja ja kuppeja.

Usein tällaisissa erikoisliikkeessä tuntee itsensä ihan hölmöksi, kun ei ymmärrä kaikista hienouksista, mutta The Ouncesta poistuin hyvällä mielellä ja hyvin palveltuna, mukanani lahja, joka oli tarkoituskin ostaa, sekä pari unssia inkiväärillä ja appelsiinilla maustettua yrttisekoitusta ihan mielenkiinnosta. Tuoksu oli taivaallinen ja makukin ihan ok, myös 1-vuotiaani hörppi jäähtynyttä teetä mukistani innoissaan (enkä ollut edes lisännyt hunajaa!). Teen ystävälle ihan must shoppailupaikka, mutta kiva kokemus meikäläisen kaltaiselle kahvin suurkuluttajallekin.

maanantai 27. toukokuuta 2013

Työviikon ruokalista

No niin, tähän on tultu. Palasin vanhempainvapaan ja hoitovapaan jälkeen tänään töihin. Poskien(kin) pyöreydestä huomaa, että on tullut oltua kotona ruoka-aikoina ja vähän muutenkin. Töihin on tylsä kuljetella ruokakippoja ja -kuppeja joka päivä, joten koin tilaisuuteni tulleen. Tässä alkuviikon ruokalista:



Saas nähdä, jaksaako näillä puurtaa. 

Töihin oli kiva palata, mutta tytär ei oikein ole samaa mieltä. Tähän asti olen ollut lähes aina kotona, tai ainakin aika lyhyitä aikoja pois. Vuorotyön vuoksi nyt saattaa mennä reilu vuorokausikin, kun lapsi ei näe äitiään ja ainakin näin ensimmäisen iltavuoron jälkeen näyttäisi olevan univaikeuksia. Toivottavasti sopeudumme uuteen tilanteeseen pian!


torstai 23. toukokuuta 2013

Raakamaidolla herkuttelua

Kävin tänään hakemassa Vantaalta 3 litraa raakamaitoa. Eli ihan prosessoimatonta, tuoretta maitoa suoraan tilalta (tai minä oikeastaan hain sitä kaverin jääkaapista). Viimeksi käytin raakamaitoa 90-luvun lopussa, silloisessa työpaikassani ei muunlaista maitoa edes käytetty. Se oli aikaa ennen EU-direktiivejä enkä siihen aikaan osannut käsittelemättömän maidon terveysriskejä pelätä.

Nyt on asiat toisin. Raakamaidosta ja sen riskeistä on tasaisin väliajoin juttua mediassa, lähinnä kai siksi, että kiinnostus sitä kohtaan näyttäisi kasvavan vuosi vuodelta. Käsittääkseni ihan tunnettu tosiasia on, että meijerit ovat pilanneet suomalaisten käyttämän maidon jalostamalla sitä niin pitkälle, että vatsavaivoja maidosta tuntuu olevan melkein joka toisella. Itse kuulun siihen ryhmään ihmisiä, joka ei pysty käyttämään suomalaisesta kaupasta ostettua suomalaista maitoa (paitsi laktoosittomana, sehän sen ongelman ratkaisee, kun käsittelemällä maitoa saa sen pilattua, niin pelastetaanpa tilanne käsittelemällä sitä vähän lisää). Sen sijaan esimerkiksi Keski-Euroopassa matkustellessani en ole koskaan saanut oireita maidosta. Oireilla tarkoitan siis vatsavaivoja. Raakamaito sen sijaan sopii monelle ns. laktoosi-intolerantikolle. Varsinkin pitkään haudutetut, maidosta valmistetut ruuat, kuten puurot ja laatikot, ovat erityisen soveltumattomia meikäläiselle ja ihan kokeilumielessä hauduttelin tänään pitkään ja hartaasti riisipuuroa raakamaidosta. So far so good. Ja oli muuten hyvää! Maistoin maitoa ihan kylmänäkin ja oli kyllä aivan eri tuote, kuin kaupan laktoosittomat maidot. Raakamaito oli raikasta, makeaa ja paksua, mutta ei liian kermaista.Näyttääpä muuten Valiokin halunneen osingoille kasvavasta "luonnollisuustrendistä"...

Raakamaidosta valmistettua riisipuuroa ja raakaruokosokeria, nomnomnom.
Olen myös hyvinkin (liiankin) lainkuuliainen ja kaikenmoisia asetuksia ja ohjeistuksia noudattava ihminen. Mielelläni käyttäisin raakamaitoa enemmänkin, MUTTA... Mitä jos se kuitenkin on liian riskialtista? Mielelläni säästäisin tyttäreni suolistoa homogenoidulta, pastöroidulta ja rasvattomalta maidolta, mutta toisaalta en haluaisi hänelle mitään vakavaa bakteeri-infektiotakaan aiheuttaa. Toisaalta raakamaitoa myyvillä tiloilla maidon laatua tarkkaillaan käsittääkseni erityisen hyvin. Uskoisin, että minkä tahansa työpaikkaruokalan salaattipöydästä löytyvistä iduista on suurempi riski saada vaikkapa salmonella kuin raakamaidosta.

Onko teillä kokemuksia raakamaidosta ja sen käytöstä lapsiperheessä? Kuulisin mielelläni kokemuksistanne!

tiistai 21. toukokuuta 2013

Minikylpypommit

Olen menossa tällä viikolla Pingalen luokse kyläilemaan tyttäreni kanssa. Tarkoitus on ihailla heidän 9kk ikäistä vauvaansa, jonka viimeksi näin muutaman viikon ikäisenä, sekä heidän tiluksiaan ja taloaan. Lisäksi suunnitelmissa on hankkia raakamaitoa läheiseltä maatilalta. Mietinkin, että mitähän veisin tuliaisiksi, minä kun harvemmin menen kyläilemään kahta kättä heilutellen (varsinkin jos ei kovin usein nähdä). Lapsiperheeseen usein satelee tuomisia nimenomaan niille lapsille, joten haluan tällä kertaa viedä jotakin nimenomaan Pingalelle.

Sain hiljattain puolisoltani tuliaisena Turusta James Wongin kirjan: Chililaastareita ja kylpypommeja - Reseptejä luonnonmukaiseen lääkintään ja kauneudenhoitoon. Kirja sisältää moniakin kokeilemisen arvoisia reseptejä, mutta heti kirjaa selailtuani olin ihan tohkeissani kylpypommeista! Harmillista kyllä, meillä ei ole ammetta. Eikä oikeastaan kellään tuntemallani ihmisellä ole ammetta. Paitsi anopilla. Mutta jalkakylpyjähän voi harrastaa kuka vaan, jolla on jonkimoinen pesuvati tai vastaava, joten minikylpypommeja tuotantoon siis.

Kirjan ohje on laventelikylpypommeihin ja varmistin etukäteen, niin Pingale inhoaa laventelin tuoksua. Teen siis piparminttukylpypommeja. Piparminttu jalkakylvyssä on sikäli hyvä juttu, että se on lievästi antiseptinen ja virkistävä. Mitäpä sitä muuta pienen lapsen äiti kaipaa, kuin virkistystä. Ja hiukkasen hemmottelua.


 Piparminttuminikylpypommit

3 rkl soodaa
1 rkl sitruunahappojauhetta
1/2 tl piparminttuuutetta (tai n. 10 tippaa eteeristä piparminttuöljyä)
1 tl kasviöljyä (minä käytin paremman puutteessa oliiviöljyä)
1 tl murennettuja, kuivattuja (pipar)mintun lehtiä
(1/2 tl elintarvikekimallejauhetta)

Piparminttuversioon olisi tietenkin paremmin sopinut vihreä väri, mutta minulla nyt ei sattunut kaapista löytymään kuin tätä lilaa elintarvikekimalletta.

Sekoita kaikki aineet yhteen metallilusikalla. Varmista, että kätesi ja kaikki työvälineet ovat täysin kuivia. Painele seos pehmeään jääpalamuottiin (tai laita pieni piparkakkumuotti leivinpaperin päälle ja painele seos muotin sisään). Jätä seos muottiin kovettumaan yön yli, niin että kylpypommista tulee kuiva kova kakku. Säilytä kylpypommeja esim. foliossa, etteivät ne kastu.


Laventelikylpypommeihin tarvitset 1 tl laventelin kukkia ja 10 tippaa eteeristä öljyä. Tuoksujahan voi vaihdella ihan mielin määrin!

Aamulla, kun tarkastelin kylpypommien tilannetta, totesin, että jo kostea ilmanlaatu pistää kylpypommit kuplimaan muoteissaan, eli sadesäällä ja pyykkipäivänä kannattaa jättää kylpypommitehdas odottelemaan kuivempaa päivää...

sunnuntai 19. toukokuuta 2013

BIOEFFECT-seerumi: käyttökokemuksia

Mainitsinkin jo aiemmin, että sain testattavaksi pienen pullollisen Bioeffect-seerumia. Ihoni on siis pintakuiva sekaiho, enemmänkin nimenomaan siihen kuivaan taipuvainen nykyään. Olin aika epäileväinen tuotteen kyvystä kosteuttaa, kun sain ohjeen, että seerumia laitetaan iltaisin puhdistetulle iholle, eikä mitään muuta. Tein ohjeen mukaan ja toden tottakin, 3-4 tippaa seerumia ei pelkästään riittänyt kosteuttamaan ihoa, mutta teki sen myös todella hyvin. Seerumi tuntui kasvoilla ihanalta, iho jäi samettisen pehmeäksi. Käytin seerumia viikon verran ja olin todella tyytyväinen. Poskipäissäni iho on ohutta ja herkkää, posket punoittavat helposti, koska pienet verisuonet kuultavat ihon läpi ikävästi. Saattaa toki olla, että kuvittelen, mutta viikon käytön jälkeen poskipäät eivät punoittaneet niin herkästi, vaan ihonväri oli tasaisempi. Harmittaa oikein, kun en ottanut mitään inhorealistisia ennen-jälkeen kuvia.


Tulin kuitenkin ajatelleeksi, että seerumi on aika stydin oloista tavaraa 30+ iholleni. Jos jo tässä vaiheessa käytän noin tehokkaan oloista seerumia, niin mitä ihmettä käytän sitten 5-kymppisenä? Toisaalta tuotteessa hämmentää ja epäilyttää geenimanipulointi, en oikein ole tottunut moiselle hurraata huutamaan.

Tuote kuitenkin vaikutti hyvältä ja halusin antaa lopun seerumin testiin henkilölle, joka olisi ehkä enemmän kohderyhmää. Eli äidilleni. 60+ naisella on enemmän elämän jättämiä jälkiä kasvoissaan ja mahdollisesti myös enemmän rahaa käytettävissä kosmetiikkaan, kuin kolmekymppisellä kotiäidillä. Äitini oli tohkeissaan, kun sai seerumin kokeiltavaksi ja hän myös totesi tuotteen todella hyväksi. 3 tippaa riittää kosteuttamaan ihon, iho tuntuu ja näyttää hyvältä. Hänenkin mielestään seerumi on melko hintavaa, mutta ei niin hintavaa, ettäkö se estäisi sitä ostamasta.

Viimeisen viikon projektit

Huomenna alkaa kuulkaas viimeinen viikkoni kotiäitinä, eli käsillä on viimeiset 7 päivää hoitovapaata. Tai oikeastaan viimeiset 7 päivää viime kesäistä vuosilomaa, jos nyt ihan tarkkoja ollaan. Kuinka ollakaan, tämän kevään projekteja olisi vielä huima määrä tekemättä, mutta jos nyt vaikka ne ikkunat ja kylpyhuoneen edes saisi pestyä... Alkavan viikon hauskin projekti liittyy (myöskin) näihin:

Sooda yhdistettynä sitruunamehuun on muuten tehokas puhdistusaine, pesin yhdistelmällä edellisessä asunnossa mm. hankalasti puhtaana pidettävän, 70-lukulaisen ruskean ammeen. Sitruunahapolla puolestaan voi puhdistaa tiskikoneen, pesukoneen, kahvinkeittittimen ja vedenkeittimen kalkkisaostumista, ohjeet täältä.
Tulevan viikon ohjelmaani kuuluu siis kaikkia näitä siivoustoimenpiteitä, mutta onneksi myös jotain hiukan hauskempaa, kuulette siitä myöhemmin tällä viikolla.

perjantai 17. toukokuuta 2013

Vaniljakastike

Kaupasta saa jos jonkinmoisia vaniljakastikkeita, osa niistä ihan hyviäkin, mutta kyllä itse tehty, vanhan ajan vaniljakastike vaan vie 6-1 voiton. Tässä ohjeessa on mielestäni palaset kohdallaan, kastikeesta tulee mukavan ohutta ja kermaisen herkullista. Sokerin määrää tietysti voi säätää sen mukaan, kuinka makean/kirpeän leivonnaisen tmv. kanssa sitä tarjotaan.

2 dl maitoa
2 dl kermaa
3 rkl sokeria
2 keltuaista
1 tl perunajauhoja
1 vaniljatanko

Mittaa maito ja kerma kattilaan, sekoita kylmänä joukkoon sokeri, keltuaiset ja perunajauho. Halkaise vaniljatanko, poista siemenet veitsellä ja laita maitoseoksen joukkoon sekä siemenet että halkaistu tanko. Kuumenna koko ajan sekoittaen (voit myös käyttää vesihaudetta varovaiseen kuumentamiseen, ettei kastike muutu kokkeliksi), kunnes kastike hiukan sakenee, siirrä kylmään vesihauteeseen. Jäähdytä välillä sekoittaen. Niin, ja kaivele se vaniljatanko pois.



torstai 16. toukokuuta 2013

Mamman mehevä mustikkakakku

Tämä on äitini vanha resepti, joka minulla on reseptikirjassani niemllä Pikamustikkakakku. Tein tätä kerran kollegoilleni läksiäisiin, kun olin vaihtamassa työpaikkaa ja  heidän mielestään kyseessä olikin Mamman mehevä mustikkakakku!

Tämä on myös niitä mummoreseptejä ja sen huomaa mm. siitä, että mittayksikkönä on kkp eli kahvikuppi. Ja kyseessä todellakin on n. 1,5 dl vetoinen kahvikuppi eikä mikään muumimuki.

1,5 kkp sokeria
3 kkp vehnäjauhoja
1,5 kkp sulatettua voita tai margariinia

Sekoita sokeri, vehnäjauho ja sulatettu margariini, ota seosta kahvikupillinen sivuun. Sekoita puuhaarukalla lopun taikinan joukkoon:

2 munaa
1 kkp maitoa
1,5 tl leivinjauhetta
1 tl kanelia


Kaada taikina korppujauhotettuun irtopohjavuokaan. Ripottele päälle

n. 3 dl jäisiä mustikoita

ja viimeiseksi kahvikupillinen sokeri-jauho-voiseosta.

Paista 200 asteessa n. 30 minuuttia (riippuen uunista ja irtopohjavuuan koosta). Kakku saa jäädä keskeltä hiukan tahmaiseksi, eli älä paista ihan läpikypsäksi. Kakku on valmis, kun se vuokaa heilauttaessa vielä hiukan "hyllyy" keskeltä.

Tarjoile vaniljakastikkeen kera.




keskiviikko 15. toukokuuta 2013

Feta-kvinoasalaatti

Vaihteeksi juustoista ja tomaattista reseptiä. Vähän eri muodossa tällä kertaa. Oliiveista sanoisin sen verran, että mitä ikinä teettekin, niin älkää I-K-I-N-Ä käyttäkö niitä halpoja, mustiksi värjättyjä oliiveja. Tai no okei, niitä voi ehkä käyttää voileipäkakussa koristeena. Mihinkään muuhun niitä ei ikinä pidä käyttämän. Oliiveihin pätee ohjesääntö, että osta aina niin hyviä (kalliita), kuin sinulla on varaa. On se sen arvoista.


1 dl kvinoaa
salaattia
tomaattia
kurkkua
punasipulia
fetajuustoa
mustia (kalamata) oliiveja
tuoretta basilikaa
3-4 aurinkokuivattua tomaattia
oliiviöljyä, suolaa, mustapippuria

Keitä kvinoa kypsäksi paketin ohjeen mukaan. Silppua aurinkokuivatut tomaatit, suikaloi punasipulia ja sekoita ne kypsän kvinoan joukkoon öljylorauksen, suolan, pippurin ja silputun basilikan kanssa. Anna kvinoan jäähtyä. Tee salaatti lopuista aineksista ja sekoita lopuksi kvinoa joukkoon.


Jaa niin ne oliivit. No käyhän se näinkin, puolessa välissä ateriaa.

tiistai 14. toukokuuta 2013

Vegaaniset lusikkaleivät

Minä tykkään mummoleivonnaisista. Sellaisista, joita on jo niissä keittokirjoissa, joissa neuvotaan "pesemään voi" ja "paistamaan kaakku kohtalaisella lämmöllä". Lusikkaleivät on minun bravuurini, joita teen kaikkiin juhliin ja jouluksi. Ystäväpiiriini kuuluu vegaaneja ja olen vuosien varrella useampaan kertaan yrittänyt tehdä lusikkaleipiä laktoosittomasta margariinista, mutta ne eivät kertakaikkiaan onnistu. Taikinasta ei tule oikeanlaista sitten millään, koska sulatettu voi käyttäytyy eri tavalla kuin margariini. Voi jähmettyy jäähtyessään, kun taas margariini niinkään ei ja se on oleellinen juttu näissä pikkuleivissä. Paistettaessa kasvimargariinilla tehdyt lusikkaleivät leviää ja halkeilee ruman näköisiksi. Tietenkin myös lusikkaleiville ominainen paahtuneen pähkinäinen maku jää margariinilla uupumaan, kasvimargariini kun ei keittämällä ruskistu.

Voi tietysti kysyä, että miksi niistä lusikkaleivistä pitää sitten tehdä vegaanisia, jos ei ne millään onnistu? No siksi, että minun juhlissani ei vegaanit Ballerina-keksejä mussuta.

Tutustuin ystäväni (blogin) kautta kylmäpuristettuun kookosöljyyn ja joulun alla sain kuningasidean käyttää kookosöljyä lusikkaleipiin. Kookosöljy jähmettyy jo huoneenlämmössä, joten sen kanssa vegaaniseen taikinaan sai oikeanlaisen koostumuksen. Toki maku on kookoksinen, mutta se sopii hillon kanssa ihan mainiosti, jos sattuu nimittäin kookoksesta tykkäämään. Yleensä käytän leipomiseen joko raaka- tai täysruokosokeria, mutta lusikkaleivät onnistuu parhaiten ihan tavallisella valkoisella pahis-sokerilla. Lusikaksi sopii parhaiten mummon vanha perintölusikka, niissä on sopivan syvä lusikkapesä ja ovat kooltaan siroja. Toki mikä tahansa mahdollisimman syväpesäinen teelusikka sopii.


100 g kasvimargariinia
0,75 dl juoksevaa kookosöljyä
2 dl sokeria
2tl vaniljasokeria
1 tl leivinjauhetta
1 tl ruokasoodaa
4 dl vehnäjauhoja (+vähän lisää tarvittaessa, jos taikinasta ei tule tarpeeksi "irtonaista" tai lusikkaleivät leviävät paistettaessa)
vadelma- tai omenamarmeladia

Laita margariini ja kookosöljy kattilaan, kiehauta niin että margariini sulaa. Mittaa sokeri kulhoon ja kaada päälle sula, kuuma rasva. Sekoita ja anna jäähtyä haaleaksi. Lisää kuivat aineet. Painele taikinaa teelusikan pesään ja liu'uta leivinpaperin päälle pellille.
Paista 200 asteessa 5-10 minuuttia, kunnes reunat saavat hiukan väriä. Ole tarkkana, tämä on lähes sekuntipeliä! Levitä jäähtyneelle lusikkaleivälle marmeladia (tai hilloa) ja paina toinen lusikkaleipä päälle. Voit pyöräyttää valmiit pikkuleivät hienossa sokerissa.
Lusikkaleivät on hyvä tehdä muutamaa päivää aikaisemmin, jotta ne ehtivät hiukan pehmentyä.

maanantai 13. toukokuuta 2013

Hedelmäiset kauraneliöt

Tänään meillä herkutellaan välipalalla näillä hedelmäisillä kauraneliöillä.

50 g margariinia
0,75 dl täysruokosokeria
2 rkl hunajaa
3,5 dl kaurahiutaleita
1,5 dl silputtuja kuivahedelmiä (aprikoosia, rusinoita, viikunoita)

Sulata margariini, hunaja ja sokeri kattilassa. Lisää kaurahiutaleet ja sekoita tasaiseksi. Laita leivinpaperi matalareunaiseen pienehköön vuokaan ja taputtele puolet kauraseoksesta pohjalle. Levitä hedelmäpalaset pohjan päälle ja taputtele loput kauraseoksesta tiiviisti hedelmien päälle. Paista 200 asteessa n. 20 min tai kunnes pinta hiukan ruskistuu. Leikkaa kuumana annospaloiksi.

sunnuntai 12. toukokuuta 2013

Virkattu verkkopussukka

Olen vihdoinkin päässyt nauttimaan elämästä leikkipuistoissa aikaansa viettävänä hiekkalaatikkomutsina! Tämä uusi elämänvaihe on etukäteen aiheuttanut innostusta, pelkoa ja jännitystä. Aikaisemmat vähäiset kokemukseni leikkipuistoista liittyvät kertoihin, kun olen ollut ystävieni lasten lapsenvahtina. Silloin lapsettomalle nuorehkolle maallikolle leikkipuistojen käyttäytymissäännöt olivat aivan pimennossa. Aikuiset seisoivat haukkana lastensa vieressä vahtimassa, ettei kukaan vaan lainaa heidän kullanmurunsa punaista lapiota tai ettei keinujonossa etuilla. Muistan ajatelleeni, että eikö lasten olisi syytä antaa hoitaa omat hiekkalapiosotkunsa ja sosiaaliset kuvionsa? Ei kai kukaan halua, että lapsesta kasvaa saamaton nyhverö, jonka ylitse voi kävellä ja ottaa mitä haluaa, jos kukaan ei ole vahtimassa? Hämmennystä aiheutti myös se, että en kysyttäessä muistanut seurassani olleen lapsen tarkkaa ikää päivälleen (hmm, se on puolitoista vuotta, suunnilleen. Ehkä). Tietenkään en vaivautunut selittämään, ettei lapsi ollut omani.

Nyt, kun oma lapseni on vihdoin sen ikäinen, että leikkipuistossa voi tehdä muutakin kuin maata (lumihangessa), olen suhtautunut asiaan uteliaan innokkaasti. Onneksi tyttäreni on sosiaalinen ja rakastaa ihmisiä, joten minäkin epäsosiaalinen olen siinä sivussa sujahtanut hiekkalaatikkojengiin mukaan. Tosin ne käyttäytymissäännöt on vieläkin pimennossa (saako niitä lapioita lainata??). Mutta suhtaudun tulevaisuuteen toiveikkaasti, ehkä minäkin opin käyttäytymään oikein hiekkalaatikolla.

Omatkin hiekkalaatikkolelut on hankittuna ja niitä varten pitäsi olla jokin kantamisväline. Muovipussi on sikäli hyvä, että muovipussin päällä voi istua, jos on kostea sää eikä omista omaa kokoaan olevia kurahousuja. Toisaalta muovipussissa kulkeutuu helposti paljon hiekkaa mukana ja onhan ne jotenkin niin... muovipusseja. Tätä tarkoitusta varten ryhdyin virkkaamaan verkkopussukkaa, jonka läpi hiekka sujahtaa ja lelut kuivuvat, vaikka lelut olisivat pussissa sisälläkin. Mitään ohjetta minulla ei pussukkaa varten ollut ja lankakin löytyi omista varastoista. Koon arvioiminen oli hankalaa, kun verkko venyy ja vanuu ja liian pienihän siitä tuli. Mutta tälle pussille löytyi hyvä käyttötarkoitus, hetken mietittyäni tosin. Meillä on tosi pieni kylppäri ja kylpylelut lojuu milloin missäkin kuivumassa. Tästä lähtien ne voivat kuivua kätevästi virkatussa verkkopussukassa! Tai sitten siinä voi kantaa vaikka palloa. Mahdollisuuksiahan on.


Kirjoittelen myöhemmin ohjeen pussukkaa varten, kunhan jaksan keskittyä moiseen pikkutarkkaan hommaan.

perjantai 10. toukokuuta 2013

Luonnonkaunis 2013 satoa...

En ole mitenkään expo-ihmisiä, mutta jostain syystä nyt on tullut parina viikonloppuna moisilla vierailtua. Viimeisimpänä Luonnonkaunis 2013 messut, mistä tulikin hankittua ihonhoitotuotteita vähäksi aikaa, tai vähän pidemmäksikin.

Minulla on kroonisesti kuivat ja halkeilevat kädet, joita olen yrittänyt monin eri tavoin hoitaa ja parantaa, käytännössä tuloksetta. Melkoisen vähän taitaa olla niitä kuivan ihon käsivoiteita, joita en ole testannut. Niin apteekkikamaa kuin luonnonkosmetiikkaakin ja paljon myös siltä väliltä. Voiteista paras on ollut erään tunnetun merkin hamppukäsivoide, mutta nyttemmin ei juuri tule kyseisessä puljussa vierailtua. Toisekseen heidän hamppuvoiteensa haisi niin voimakkaasti ja järkyttävän pahalle, että lakanat ja peitot ja kaikki haisi  käytön jälkeen. Siksi olin erittäin ilahtunut, kun löysin messuilta suomalaisen luomukosmetiikkamerkin Flown hamppuhoitovoiteen. Tuubi on aika pieni (30ml), mutta voiteen pitäisi olla riittoisa. Tuoksu on ihana ja miedohko, ensimmäisenä nenään käy teepuuöljy. Voide unohtui kassin pohjalle muutamaksi päiväksi, joten ainakaan vielä en voi tuloksista kertoa, mutta palaan kyllä asiaan, mikäli tuote osoittautuu tehokkaksi. Paitsi käsille, voidetta voi käyttää myös esim. kasvoille.

Kuva: www.flowkosmetiikka.fi
Laveralla oli hyviä messutarjouksia ja hankin ennenkin käyttämäni ja hyväksi havaitun Basis Sensitiv- sarjan 2in1 puhdistusmaidon, pienen kosteusvoiteen ja käsivoiteen. Basis sensitiv-sarja tuoksuu minun nenääni aivan ihanalta! Lisäksi ostin silmämeikinpuhdistusaineen. Kaikkiin näihin kului yhteensä 13 euroa, eli messutarjoukset todellakin oli kohdillaan.



Minulle uusi tuttavuus oli Lily Alexandra Helsinki, jolla myös oli hyvä messutarjous. Kiinteyttävän seerumin hinnalla (45 e), sai myös kasvovoiteen, silmänympärysvoiteen sekä puhdistusgeelin. Myyntipuhe oli ilmeisesti hyvä ja koska olen etsinyt uutta iholleni sopivaa ihonhoitosarjaa, innostuin tämän tarjouksen lunastamaan. Tämän sarjan pitäisi sopia kaikille ihotyypeille, myös atoopikoille, joten päätin kokeilla. En nimittäin ole täysin varma, millainen ihotyyppi minulla nykyään on. Ennen se oli epäpuhdas, rasvoittuva sekaiho, mutta raskauden ja sen aiheuttaman hormonimyrskyn jäljiltä ihotyyppini on muuttunut. Nyttemmin se voisi olla pintakuiva sekaiho. Oli miten oli, ostan yhä edelleen vanhasta tottumuksesta helposti liian tujuja puhdistusaineita iholleni. Tämän lisäksi olen tuumaillut jotain anti age-vaikutteista sarjaa, mutta sellaista hellästi ikääntymisen merkkejä vähentävää. Lily Alexandran pitäisi olla juuri oikean tyyppinen ja olen nyt aloittanut käytön, tähän asti ei mitään valittamista. Luin netistä keskustelupalstoilta, että joillekin sarja olisi aiheuttanut punoistusta kasvoille, tai jopa allergisen reaktion, mutta minulla, allergikolla, ei ainakaan moisia reaktioita ole näkynyt. Ihoni on tällä hetkellä paremmassa kunnossa kuin koskaan sitten lapsuusvuosien ja lisäksi käytän aniharvoin meikkiä, joten kotiäitinä ollessani olen sujuvasti luistanut turhan usein kasvojenhoito-operaatioista. Nyt hoidan ihoani iltaisin innoissani, koska nämä purnukat ovat jotenkin niin aikuismaisen ylellisiä ja tyylikkäitä. Kylppärin peilikaappi on kiva avata, kun nämä ovat siellä odottamassa:


Clarinsin BB-voiteesta...

Olin tuossa keväällä viettämässä vapaapäivää Tallinnassa ja ostin laivan tax free-myymälästä elämäni ensimmäisen BB-voiteen. Silloin se tuntui hyvältä ja myös näytti hyvältä, mutta ikäväkseni totesin kotona, että sävy on aivan liian tumma. Sitä en tiedä, miksi voide laivan kirkkaissa valoissa näytti niin kovin hyvältä?!

Asiaa hiukan tutkailtuani totesinkin, että Clarinsin BB-voiteen vaalein sävy 01 light, on huomattavasti tummempi, kuin muiden merkkien vaalein sävy, vai mitä mieltä olette tästä:

Kuvassa oikealta vasemmalle: Lumene Vitamin C+, Dior, Biotherm Aquasource, Clarins, kaikista vaalein sävy
 Näistä neljästä Diorin voide oli lähinnä omaa väriäni, mutta se oli kovin peittävä eikä mitenkään kevyen oloinen. Itseasiassa olin ostamassa kehuttua Terre d'Oc BB-voidetta, kyseisen merkin vaalein sävy vaikuttaisi olevan just eikä melkein sopiva iholleni, mutta jätinkin voiteen ostamisen toiseen kertaan. Sain nimittäin ystävältäni testipurkin Barefaced Beautyn mineraalimeikkipohjaa, jota ystäväni itse kehui loistavaksi tuotteeksi. Otin tuotteen innolla testiin, koska jotenkin nuo BB-voiteet kuitenkin tuntuu työläiltä, näin 10 vuoden Cliniquen meikkipuuterin käytön jälkeen. Ei ole mukavaa olla koko päivä epävarmana siitä, onko aamulla kiireessä kuitenkin sipaissut voiteen epätasaisesti naamalle.

En ole iholtani mitenkään huomattavan vaalea, mutta vaalea kuitenkin. Ilmeiseti Clarinsin BB-voidetta ei todellakaan ole suunniteltu pohjoismaisen vaalealle iholle. Ehkäpä tällekin voiteelle tulee käyttöä, kunhan kasvojen iho saa hiukan aurinkoa, toivotaan näin.

torstai 9. toukokuuta 2013

Tofu-cannelonit

Joskus tulee useampana päivänä tehtyä jotain tylsää ja väritöntä perusruokaa, kuten makaronilaatikkoa ja perunaa kastikkeen kera. Sitten iskee kauhea ahdistus, että apuaaa, nyt jää lapselta kaikki ravintoaineet saamatta ja yhtäkkiä löytää itsensä tuuppaamasta kaiken mahdollisen terveellisen samaan ruokaan. Tällä kertaa lopputulos oli kertakaikkiaan herkullinen, jopa 1-vuotias tyttäreni oli samaa mieltä. Ravintoaineiden osalta lähden siitä olettamuksesta, että mitä tästä ruuasta ei löydy, sitä en tarvitse!

Tarvitset puolikkaan annoksen tomaattikastiketta säilötyistä tomaateista ja vajaan paketillisen canneloneja (meidän lähikaupasta Prismasta ei löytynyt täysjyväcanneloneja, onkohan niitä missään Suomessa tyrkyllä?), kaurakermaa ( tai ruokakermaa) sekä parmesan-juustoa.

TÄYTE:
1 sipuli
4 valkosipulinkynttä
1 pss pakastepinaattia (toki tuorettakin voi käyttää, mutta olen vähän laiska ruotimaan sitä)
1 pkt maustamatonta tofua
100 g parsakaalia napakaksi höyrytettynä
kourallinen manteleita rouhittuna
öljyä, yrttimausteita (basilikaa, oreganoa, pizzamaustetta, mitä nyt kaapista löytyy)
mustapippuria, suolaa
loraus kaurakermaa (tai ruokakermaa)

Etukäteen tehty täyte

Silppua sipulit ja kuullota tilkassa öljyä. Lisää pannulle pinaatit, pyörittele pannulla, kunnes vesi on höyrystynyt pois. Kaada tehosekoittimeen (tai käytä minulle ah, niin rakasta sauvasekoitinta!) paloiteltu tofu, pinaatti-sipuliseos, parsakaali, tilkka öljyä ja mausteet. Surauta tasaiseksi massaksi, lisää rouhitut mantelit lopuksi. Notkista massaa vedellä ja kaurakermalla, että saat siitä sopivan paksuisen. Laita täyte pussiin, leikkaa kulma auki ja pursota cannelonien sisälle. Asettele cannelonit tiiviisti vuokaan, kaada päälle tomaattikastike ja lorauta päälle vähän käyttämääsi kermaa. Laita vuokaan kansi tai peitä foliolla ja paista uunissa 200 asteessa n. 20 minuuttia. Lisää päälle parmesania raastettuna ja kuorruta vielä uunissa kymmenisen minuuttia.

Cannelonit täytettyinä vuoassa

Cannelonit tomaattikastikkeella ja kermalla peiteltynä valmiina uuniin

Tämän ruuan hyvä puoli on siinä, että täytteen ja tomaattikastikkeen voi valmistaa etukäteen. Tai mikäpä estää käyttämästä valmiita pastakastikkeita.

Ja pikkiriikkisen juustoa vielä annoksen päälle. Ja sivuun mozzarellaa. (Tämä ei muuten ole taaperon annos...)

lauantai 4. toukokuuta 2013

Juustokiekot

Aiemmin postaamani paistetun tomaattikastikkeen seuraksi sopivat hyvin nämä herkulliset juustokiekot. Parhaimmillaan juustokiekot ovat tomaattikastikkeeseen dipattuna esimerkiksi illanistujaisissa, mutta niitä voi toki tarjota myös salaatin ja spelttihelmien (tai riisin) kanssa kuten kuvassa.



200 g mozzarellajuustoa
100 g parmesanjuustoa
1 valkosipulin kynsi
kourallinen silputtua tuoretta basilikaa
2 kananmunaa
4 rkl vehnäjauhoja
suolaa, pippuria

Raasta juustot ja sekoita ne taikinaksi valkosipulin, basilikan, munien ja kahden rkl jauhoja kanssa. Mausta suolalla ja pippurilla. Jaa taikina 10-12 osaan ja muotoile paloista pyöreitä, litteitä kiekkoja. Laita kiekot jääkaappiin ainakin puoleksi tunniksi. Pyörittele kiekot lopuissa jauhoissa. Kuumenna n. 1cm öljyä pienehkössä paistinpannussa ja paista juustokiekot kullanruskeiksi molemmilta puolilta. Tarjoile jäähdytetyn tomaattikastikkeen ja salaatin kanssa.

keskiviikko 1. toukokuuta 2013

Jäähyväiset rypyille!(?)

En tiedä teistä, mutta minut äitiys on toisinaan saanut tuntemaan itseni vanhaksi, kulahtaneeksi ja väsyneeksi. Arjen hektisyyden helpotusta tai lisätunteja yöuniin ei tällä erää ole luvassa, mutta nyt olisi tarkoituksena heleyttää ihoa ja vähentää näkyviä ikääntymisen merkkejä. Olen nimittäin yksi niistä tuhannesta Kemikaalicocktail-blogin lukijasta, joka sai ilmaisen Bioeffect-seeruminäytteen kokeiltavaksi. Tuote on avattu hyvin kyseisessä blogissa, joten en ala asiasta sen enempää jaarittelemaan.



Sain näytteen eilen käsiini ja nyt kasvojeni iho pääsee muutaman viikon seerumikuurille! Jännityksellä odotan tuloksia, koska suhtaudun kaiken maailman seerumeihin vähintäänkin skeptisesti. Mutta jos tuote pohjautuu lääketieteen Nobelin ansainneeseen keksintöön, niin täytyyhän siitä jotain hyötyä olla, vai mitä?

Ensimmäisen käyttökerran jälkeen mieheni huulilta ei aamulla kuulunut hämmästynyttä oooohh! huudahdusta, mutta odotetaanpa nyt kärsivällisesti se muutama viikko, minkä näytepullon pitäisi kestää.