sunnuntai 14. heinäkuuta 2013

Kantarellipiirakka karamellisoidulla sipulilla

Tutustuin vasta jokin vuosi sitten karamellisoituun sipuliin ja se se vasta kuulkaa onkin hyvää. Joissakin ohjeissa sipulin joukkoon hölvätään kauheita määriä sokuria ja jopa etikkaa, mutta minä teen tällaisella yksinkertaistetulla ohjeella. Paras hetki karamellisoida sipuli on, minun mielestäni, silloin, kun kauppoihin ilmestyy ensimmäiset peltokuivatut sipulit. Kevätsipulit menevät muussiksi karamellisoitaessa ja vanhat sipulit taas maistuvat kitkerämmiltä kuin uudemmat. Samoihin aikoihin, kun kauppoihin ilmestyy peltokuivattuja sipuleita, metsiin ilmestyy kantarelleja ja siitä se resepti sitten lähti...

Karamellisoitu sipuli

10-12 sipulia kuorittuna ja siivutettuna
reilusti voita paistamiseen (ehkä n. 40-50 g tähän määrään..?)
2-3 tl fariinisokeria
suolaa, pippuria

Paista sipuleita voissa kunnes ne saavat ihan reippaasti ruskeaa väriä, palaa ne eivät tokikaan saa. Pienennä lämpöä, lisää fariinisokeri ja anna hautua, kunnes sipulit ovat pehmeitä ja makeita. Mausta suolalla ja pippurilla.

1 valmis piirakkapohja

kantarelleja
karamellisoitua sipulia
tuoretta timjamia
paahdettuja cashew-pähkinöitä rouhittuna

1 prk ranskankermaa
1 muna
suolaa pippuria

emmental raastetta



Paloittele kantarellit ja paista niistä nesteet pois pannulla. Voit myös kuullottaa sienien kanssa pienen sipulin silputtuna, jos haluat. Mausta suolalla ja pippurilla ja revi joukkoon tuoretta timjamia. Paahda cashew-pähkinöitä uunissa 225 asteessa muutama minuutti ja rouhi terävällä veitsellä pienemmiksi. Painele sulanut piirakkataikina piirakkavuokaan, levitä päälle runsaasti karamellisoitua sipulia ja kantarelleja, ripottele päälle rouhitut pähkinät. Sekoita muna ja ranskankerma keskenään, mausta tarvittaessa ja kaada piirakan päälle. Voit myös laittaa muutaman timajaminoksan vielä piirakan päälle. Paista 200 asteessa n. 20 minuuttia, lisää sitten juustoraastetta päälle ja paista vielä 15-20 minuuttia.

Valmiista piirakasta melkein jäi kuva saamatta, kuvassa keskellä vielä muutama palanen, jotka eivät vielä olleet löytäneet tietänsä herkuttelijoiden lautaselle

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti