Pottailua

Kuinka voi tuollainen muovikapistus herättää niin paljon tunteita? Ja ainakin tällä kertaa onnentunteita.

En ole muistaakseni kirjoittanut yhtään oikein perinteistä äiti-blogi postausta, mutta nyt tulee sitten senkin edestä. Silmät kiinni kaikki lapsettomat!

Olen mielelläni vältellyt puhumasta potta-asioista muiden vanhempien tahi muuten asiasta kiinnostuneiden kanssa (mikä siinä onkin, että kohta jo vuoden minulta on kyselty, että käykö tyttäreni potalla, miksi se ihmisiä niin kiinnostaa?). No ei hän käy potalla, kuulkaa. Häntä ei saa lähellekään pottaa, vaikka kuinka ollaan kuukausitolkulla tutustuttu pottaan ja juteltu sille ja se on ollut lelulaatikon vieressä ja keskellä lattiaa ja kaikissa mahdollisissa paikoissa. Potta ei ole tullut ystäväksi eikä edes hyvän päivän tutuksi. Kaikkien muiden lapset tuntuu käyneen potalla Kättäriltä lähtien ja äidit ovat lukeneet lapsensa viestintää niin hyvin, että tietävät, koska pitää laittaa potalle tai ihan infantiilina tietenkin lavuaarin ylle pissimään. Minä en tiedä. Minulla ei ole aavistustakaan. Potta-asia on aina silloin tällöin mieltäni kalvanut, mutta syvällä sisimmässäni olen ajatellut, että asian on ajankohtainen sitten kun on, väkisin on turha ryhtyä potalle istuttamaan.

Näin oli siis viime viikkoon asti. Viime viikolla olimme tyttäreni kanssa mummulassa lomailemassa ja samaan aikaan siellä lomaili tyttäreni 5-vuotias serkku. Yhtäkkiä sain päähäni, että nytpä opetellaan potalle, kun on ihailtu serkku näyttämässä esimerkkiä. Serkku innostui heti asiasta ja esimerkin omaisesti kävi potalla, tyttäreni katseli vierestä. Sitten oli tyttären vuoro ja innoissaan hän istuskelikin potalla, sekä serkku että minä ahtautuneena samaan toilettiin, luimme kirjaa ja ihailimme hammastahnatuubia. Ja katso, tapahtui ihme! Potassa oli hetken päästä pisut! Voi sitä äidin riemua! Isi sai heti puhelun "Pottaan tuli pissa!" ja tytär sai aplodeja ja kehuja osakseen. Sama toistui vähän myöhemmin. Seuraavalla kerralla tytär ilmoitti istuessaan "kakka" ja voi hyvä tavaton, hetken päästä oli tuotokset potassa. Tällä kertaa lapsi itsekin ymmäsi tehneensä hienon teon, hän osoitteli tuotoksiaan, aplodeerasi ja juhli yhtä innoissaan, kuin me muutkin.

Hetken pelkäsin, että kyseessä oli vain kertaluontoinen innostus pottailuun ja tohkeissani otin parin päivän mökkireissulle potan mukaan. Siellä ollessamme lapsi kävi potalla pari kertaa päivässä, lähinnä aamuisin ja iltaisin. Illalla olikin kiva istua potalla, kun äiti suihkutteli varpaita lämpimällä vedellä ja sen jälkeen pääsi koko likka suihkuun (hän rakastaa suihkussa käymistä). Veden solina on yleensä kirvoittanut pissatkin tulemaan aika nopsaan.

Entäpä nyt sitten, ihan kotioloissa? No, vähän päivästä riippuen. Joskus lapsi istuu mielellään potalla lueskelemassa kirjaa ja toisinaan ei sitten millään. Välillä tulee pissa pottaan (tai potan viereen) ja välillä ei. Jos lapsi ilmoittaa "kakka", kiikutamme hänet yleensä samantien potalle. Haasteellista on tietenkin se, että myös kukka ja kenkä on "kakka"... Harjoittelu jatkuu.

Mitenkäs teillä? Onko potta ollut luonteva osa lapsen elämää alle 1-vuotiaasta lähtien vai onko pottailu vaatinut enemmän harjoittelu, kuten meillä? Miten olette saaneet vastahakoisen lapsen oppimaan potalle?