Ei tartte auttaa!(?)

Sain tuossa lauantaina pienen näpäytyksen nenilleni. Olen nimittäin mielestäni kovin itsenäinen aikuinen nainen. "Ei tartte auttaa" varmaan sopisi motokseni, jos niitä nimittäin harrastaisin. Mielestäni pidän elämäni ohjakset hyvin omissa käsissäni ja, yhä edelleen omasta mielestäni, kannan myös valtaosan perheen ajankäytön järkeistämisestä ja arjen pyörittämisestä.

Ajelin lauantaina moottoritietä kohti Hämettä, kun pyyhkijästä suhahti sulka irti kesken pahimman veden ja ravan roiskumisen. Melkoisen määrän ärräpäitä saattelemana kurvasin lähimmästä liittymästä kohti Klaukkalaa ja pysähdyin huoltoasemalla ihmettelemään tilannetta. Ja mitä tekee itsenäinen nainen ensimmäisenä? No soittaa tietenkin pikkuveljelle! Apuaaaa, mitä mä nyt teeeeen??

Pikkuveljen neuvojen mukaan kaivoin mukanani olleesta yöpymislaukusta sukan ja sujautin sen pyyhkijään estääkseni rautakoukkua raapimasta tuulilasia tohjoksi. Ja koska olen itsenäinen nainen, syöksyin tietenkin hätyyttämään huoltoasemalla tankkaamassa olleita herroja ongelmallani. Ystävällinen komea mies tuli sitten teippaamaan sukan paikalleen (ilman suurempia naurunremahduksia) lätkäerkalla ja niin pääsin jatkamaan matkaani.

Hyvin pyyhkii!

Onnistuin vielä saamaan uuden sulan pyyhkijään myöhäisestä lauantai-iltapäivästä huolimatta, kun eräs työtä pelkäämätön, nuori kauppias tuli sulkemisajan jälkeen jeesaamaan. Ja jopa asensi sen paikalleen parissa sekunnissa (ei varmaan tarvitse edes mainita, että itse en olisi sitä osannut tehdä...). Okei, ehkä asiaa auttoi se, että kauppias sattuu olemaan lähisukulainen.

No, ehkä en ole ihan niin itsenäinen ja mahtava, kun tykkään ajatella. Mutta se on ihan ok. Varsinkin, jos on niin mahtava perhe kuin minulla.