torstai 24. huhtikuuta 2014

Mustetta ihoon

Täytin viime viikonloppuna vuosia. Nyt on se kriittinen rajapyykki ylitetty, jolloin en enää olekaan "30+", vaan pikemminkin "40-". Onneksi elämä on sen verran täynnä touhua tällä hetkellä, että sen suurempaa ikäkriisiä ei ole ennättänyt potea.

Sain puolisolta ihanan synttärilahjan! Kävin nimittäin maanantaina Fantasmagoria art&tattoo nimisessä mestassa Orivedellä nakuttelemassa lisää mustetta ihooni. Tai en nakutellut, vaan Markus nakutteli.

Markus on vanha tuttuni jo vuosien takaa ja viime vuosina jäbä on opiskellut tatuoinnin saloja ja pisti oman yrityksen pystyyn. Tatuointistudio on valmistunut tänä keväänä remontoimalla piharakennusta ja hienot tilat ovatkin.






Kaikki taulut ovat tietenkin Markuksen itsensä tekemiä.

Olen jo vuosia pyöritellyt mielessäni vadelmanoksan tatuoimista oikeaan käsivarteeni ja kun viimeksi seudulla poikkesin, teimme Markuksen kanssa suunnitelman tatuointia varten. Samalla suunnittelimme toisen kuvan vasempaan olkapäähän, missä minulla on vanha tatuointi, joka on haalistunut ja joka alunperinkään ei ollut ihan erinomainen idealtaan eikä toteutukseltaan. Markus suunnitteli lohikäärmeen, jonka tarkoitus on peittää vanha tatuointi.

Olin varannut koko päivän tatuointeja varten ja saimmekin viiden tunnin aikana molemmat kuvat lähes valmiiksi. Loppuajasta kipukynnys tuntui madaltuvan ja madaltuvan ja lopulta purin hammasta jo siihen malliin, että Markus totesi olevan parasta lopettaa. Lohikäärme saa lisää väriä ja varjostuksia ylleen vähän myöhemmin keväällä, joten sitä en tässä paljasta. Vaapukkapuska sen sijaan on valmis.


Olen ollut toooosi onnellinen uusista kuvistani ja ne ovat mukavasti lähteneet parantumaankin. Tietenkin mielessä pyörii jo uusia kuvahankintoja, nyt kun vauhtiin taas pääsi... Kotona on ollut jonkin verran selittämistä lapselle asiassa, hän kun innostui myöskin piirtelemään itseensä kuulakärkikynällä. Ei liene johdonmukaisinta kasvatusta opettaa lapselle, että "itseensä ei saa piirtää, mutta setä saa piirtää äitiin"...



1 kommentti:

  1. Harrah's Casino Tunica - Mapyro
    Get directions, reviews and 포항 출장안마 information for Harrah's Casino Tunica 목포 출장안마 in Tunica, MS. Find reviews and discounts 전라북도 출장안마 for AAA/AARP members, seniors,  남원 출장안마 Rating: 2.5 · ‎3 reviews · ‎Price 보령 출장마사지 range: $$

    VastaaPoista