sunnuntai 17. marraskuuta 2013

Olkalaukun sisältö

Oletteko joskus kuuleet jotain mystillistä legendaa naisen käsilaukun sisällöstä? Käsilaukuissa naiset kuulemma kantavat kaikkea mahdollista ja mahdotonta tilpehööriä, meikkiä, vaatetta, ruokaa, huonekasveja, paperiroskaa ja muuta sen sellaista.

Minulla on ensi viikolla työyhteisön pikkujoulut (Firman pikkujouluista en ole edes kuullut, saati että olisin moisissa ollut, meillä juodaan päät täyteen omakustanteisesti omalla ajalla) ja funtsailin vähän vaatetusta sekä bilelaukkua tänään. Siitä johtui mieleeni, että voisin tehdä inventaariota olkalaukkuun, jota normaalisti mukanani kannan. Laukku itse on halpa, vanha ja kulahtanut, mutta jotenkin se niin mukavasti istuu olalle, että tulee ihan orpo olo, jos se ei ole mukana. Merkkilaukut ovat jo pitkään saaneet roikkua vaatehuoneessa toimettomina. Ehkä lähinnä siksi, että ne eivät ole järin käytännöllisiä työssä käyvän äidin arjessa.

Hälventääkseni naisten käsi/olkalaukkuihin liittyviä virheellisiä (?) uskomuksia, paljastan nyt olkalaukkuni sisällön sellaisenaan, kuin se tänään on.


1. Lompakko
2. Aurinkolasit
3. Käyntikorttikotelo
4. Terveysside
5. Poletti Prisman kärryihin
6. Fruitus luomu kaurapatukka
7. HSL:n bussikortti
8. Korvatulpat rasiassa
9. Auton avaimet, kotiavaimet, työavaimet
10. Himalaya antiseptic cream
11. The Ounce- liikkeen kanta-asiakaskortti
12. Läkerol Dents pastilleja, mustaherukan makuisia
13. Huulikiiltoja, 3 kpl
14. Lady Moon tulitikut
15. Lucia 2013 pinssi
16. TKLn matkakortti, turistimallia
17. Tyttären Ruskovillan silkkikypärämyssy
18. Nenäsuihkeita, 2 kpl (toinen on kyllä tyhjä)
19. Kyniä, 2 kpl
20. Joku avaimenperä?
21. Huulirasvaa, 2 kpl, Crazy Rumours, makuina Ginger Ale ja Black Cherry
22. Kasa kuitteja
23. Kasa puoliksi käytettyjä nenäliinoja (okei, yök)
24. Astmalääke
25. Vesipullo
Sokerina pohjalla:
26. Pohjakankaaseen liiskaantunut ksylitolipastilli
Lisäksi runsaasti murusia ja nöyhtää

Hah, ei mitään mystistä!

2 kommenttia:

  1. Kohta 23. Mua nolotti kirjata puoliksi käytetty nenäliina omaan listaani, mutta tajusin, että sehän on ihan normaalia. Ei aina ole roskista lähellä niille käytetyille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ja siis joskus voi olla semmoinenkin hätätapaus, että ei ole puhtaita nenäliinoja ja voi joutua kaivelemaan semmoisen mytyn sieltä laukun pohjalta (kunhan ensin ravistelee ne muruset pois)... :D Kaikilla niitä käytettyjä nenäliinoja on laukussa, ei huolta :)

      Poista