keskiviikko 3. huhtikuuta 2013

Leluhankintalista

Enpä olisi ajatellut, että leluhankinnoistakin ihan listaa pitäisi alkaa vääntämään. Lelut ovat oikeastaan vähän kaks'piippunen juttu; toisaalta on mahtavaa, kun lapsi innostuu leikkimään leluillaan ja alkaa ihan uudella tavalla hoksaamaan asioita. Ja sitä kautta meille vanhemmille vapautuu hiukan aikaa tehdä omia juttujamme, mikä ei ole ollenkaan paha juttu myöskään. Toisaalta mietityttää, että pitääkö niitä leluja niin kauheasti olla, köyhdyttää pian mielikuvituksen. Varsinkin, kun suurin osa markkinoilla olevista leluista on ihan kauheita. Lyhytikäistä muoviroskaa. Siis käytössä lyhytikäistä, jätteenä ikuista. Lisäksi muovilelut sisältävät mm. ftalaatteja, joita käytetään pehmentämään muovia, toisinaan jopa sallittua isompina annoksina. Pienillä ihmisillä kun on tapana maistella kaikkea, niin ftalaatit voivat kulkeutua sitä(kin) kautta lapsen elimistöön. Muutenkin luonnonmateriaalit olisivat enemmän minun mieleeni, vaikkapa puiset lelut tuoksuvat, maistuvat ja tuntuvat niin paljon paremmalta kuin kylmä kova muovi. Mutta tämä on vain minun mielipiteeni, lasten mielipide sitten on aivan eri. Ja todellisuudessahan tyttäreni lelukokoelma näyttää tällä hetkellä suunnilleen tältä:



Saahan sitä kuitenkin äitikin haaveilla! Seuraavat lelut haluaisin hankkia:



1) LEIKKIKEITTIÖ
Näitähän löytyy kaupoista jos jonkinlaisia muovihärpäkkeitä, myös puusta ja vanerista valmistettuja versioita. Minä haluaisin tyttärelleni tämän:
Kuva: http://www.epsospsyk.fi/lasten_kalusteet.html
Nämä lasten kalusteet valmistetaan Etelä-Pohjanmaan sosiaalipsykiatrisen yhdistyksen työhönvalmennusyksikkö Tähtiportissa. Onko hienompaa nähty??! Ei ole, vastaan itse. Hintakaan ei päätä huimaa, minun mielestäni, ovat kuitenkin pohjalaasta käsityötä. Keittiö ja mikrouuni on ehdoton must-hankinta, ehkä joululahjaksi..?

2) LANKAÖTTIÄISET, -VIHANNEKSET JA -HEDELMÄT


Tämä nyt ei varsinaisesti ole hankinta, vaan omasta aktiivisuudesta kiinni. Ostin jokunen vuosi sitten kirjan "Virkkaa kukkia, perhosia ja korentoja - 75 viehättävää virkkaus- ja neuleideaa" (Lesley Stanfield). Näin jossain esittelyn kirjasta ja innostuin hankkimaan sen. Tietenkään en ole saanut aikaiseksi tehdä kirjasta mitään, mutta minua viehättää ajatus, että tyttäreni leikkisi puisessa leikkikeittiössään äidin virkaamilla maissintähkillä ja kurpitsoilla ja paprikoilla... En ole kovin innokas virkkaamaan, mutta yritän tarttua haasteeseen, kunhan kevät kunnolla saapuu ja villaneuleet jää tältä talvelta.

3) PUUPALIKAT

kuva: http://www.toysrus.fi/Serier/KIDS-WOOD/KIDS-WOOD-vaunu.aspx?id=608104&vid=116445

 Minulla oli lapsena tämän tapaiset puupalikat ja sellaisia olen yrittänyt hankkia omalle lapsellenikin. Lelukaupoissa en ole niitä nähnyt, mutta nettikaupoissa niitä kyllä näyttäisi olevan. Monissa puupalikkapakkauksissa on monen mallisia palikoita, mutta minä tahtoisin tällaiset kuutiomaiset, joissa on kirjaimia, kuvia ja numeroita. Ihan vaan nostalgisista syistä.

5 kommenttia:

  1. Lelulista näyttää ihan mahtavalta! Minäkin yritän suosia puuleluja, ekologisuuden ja turvallisuuden lisäksi ne on vielä paremman näköisiä! Pikkukeittiö pikkukattiloilla ja puuruoilla sopis Inkan huoneeseen.. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi keittiö-systeemi on kyllä ihan mielettömän hieno! Paha vaan, että jos nuo kaikki hankkisi, niin ei tyttären huoneeseen enää muuta mahtuisikaan... :)

      Poista
  2. BR-leluissa myydään juuri noita Kidswoodin palikoita, myös nettikaupassa. Ihan hittilelu ainakin meidän lapsella =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kampin BR-leluissa ei ollut aikoinaan,kun yritin niitä etsiä, ehkä ne oli hetkellisesti loppu. Miraakkelissa Tampereella näytti kanssa olevan vastaavia, pitäis nyt jostain hankkia vihdoin :)

      Poista