maanantai 16. joulukuuta 2013

Blogin 100. postaus

Tosiaankin, sadatta kertaa postaan blogiin. Hui sentään. Kuukausia on kulunut yhdeksän ja aihepiirit ovat vaihdelleet neuleista resepteihin ja kosmetiikasta menovinkkeihin. Olin pitkään pyöritellyt ajatusta blogista ja ensimmäisen kuukauden aikana kirjoitin aiheista, joita olin miettinyt käsitteleväni blogissa. Sen jälkeen olikin vähän pallo hukassa; mitäs nyt? Liittyminen Etsi resepti- sivustoon vei postauksia ensimmäisinä kuukausina väkisinkin enemmän reseptien pariin, vaikka en kaiken kaikkiaan ole ihan niin innokas keittiöihminen, että pelkästään siitä kovin pitkään kirjoittamista riittäisi. Kaiken kaikkiaan olen iloinen, että en valinnut "helppoa tietä" ja kirjoittanut yks yhteen lapsen kakkaamisesta ja puklaamisesta, vaan arki lapsen kanssa on kulkenut postauksissa mukana sen paremmin kakan koostumukseen perehtymättä.

Yllättävintä oli blogini lukijoiden määrä. Ajattelin, että ehkä pari kaveria ja sisko sitä lukisi, mutta heti parin ensimmäisen kuukauden aikana huomasin, että kävijöitä blogissa oli ensin muutamia satoja kuukaudessa ja viimeisen puolen vuoden aikana kävijöiden määrä on moninkertaistunut!! Mahtavaa, kiitos teille! Jokainen kommentti ja palaute on todella tärkeä ja jokainen kommentti tekstin alla ilahduttaa! Kiitos myös teille hiljaisille lukijoille, jotka olette seuranneet postauksiani, salaa tai vähemmän salaa :)
Ensimmäisen postauksen ensimmäinen kuva...
Suurin kipupiste koko bloggaamisessa on ollut valokuvaaminen. Sitä kun en hallitse lainkaan. En halua täyttää blogia pelkästään jostain lainatuilla kuvilla, mutta toisaalta omien huonolaatuisten kuvien jakaminenkaan ei tunnu oikein hyvältä. Aluksi en asiaa ajatellut sen kummemmin, ajattelin, että jokainen loistaa sillä, missä on hyvä. Minä koen kirjoittamisen luonnollisena tapana ilmaista itseäni, toisilla on lahja valokuvaamiseen ja muuhun kuvalliseen ilmaisuun. Kuitenkin kuukausien kuluessa olen enemmän jopa kiinnostunut kuvaamisesta ja mielestäni olen onnistunut pari ihan kivaa kuvaa julkaisemaankin, kun olen hiukan nähnyt vaivaa asian eteen. Oppimista on vielä hurjasti, kukapa tietää, vaikka jonain päivänä opettelisin kuvaamaan puolison järjestelmäkameralla, jos oikein kovasti innostun.

Hieman tuoreempi kuva, jonka kanssa on jo pikkuisen nähty vaivaakin...

Nyt haluankin kysyä teiltä, lukijat, mistä aiheesta haluaisitte jatkossa lukea blogissani? Reseptejä, kosmetiikkaa, käsitöitä, jotain muuta? Mikä on ollut sinun suosikkipostauksesti?

Naisen Oma Blogi on muuten nyt myös Facebookissa, voit käydä tykkäämässä täällä ja kertoa mielipiteesi myös siellä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti